/ Ajankohtaista

Suuret kulttuurihankkeet apurahahaku 2017

Alfred Kordelin säätiö alkaa vuonna 2017 myöntää uudenlaista, suuriin kulttuurihankkeisiin tarkoitettua apurahaa. Sitä voivat hakea työryhmät, rekisteröidyt yhdistykset, julkiset taidelaitokset ja yritykset, halutessaan yhdessä.

Alfred Kordelinin (1868–1917) alkuperäinen ajatus oli, jonka pohjalta säätiökin sittemmin syntyi, että ”suomalaiskansalliselle kulttuurityölle on suotava tukea sen sisälliseksi voimistumiseksi ja syventämiseksi tai suomalaisuuden edustamiseksi muiden kansojen piirissä”.

”Tuemme toimijoita, jotka tarjoavat ajankohtaisia, oivaltavia ratkaisuja suomalaisen kulttuurin sisälliseen voimistumiseen. Rahoitamme valtakunnallisesti merkittäviä, monialaisia hankkeita, joissa tehty työ säteilee laajalle. Haluamme, että hakijat itse pohtivat mitä kulttuurin sisällinen voimistuminen tänä päivänä tarkoittaa”, toteaa Alfred Kordelinin säätiön asiamies Erik Båsk.
”Kordelinin ajatuksen mukaisesti hankkeeseen voi myös sisältyä kansainvälinen ulottuvuus, hän jatkaa”.

Hakuaika tammikuussa 2017

Suuri kulttuurihanke voi olla yksi- tai monivuotinen, ja suuruudeltaan yhdelle vuodelle myönnetty apuraha voi asettua noin 100 000 – 200 000 euron välille. Säätiö voi, erillisestä hakemuksesta, tukea hanketta enintään kolme vuotta. Apurahaa eivät voi hakea yksityishenkilöt.

Apurahoja myönnetään vuosittain yhdestä viiteen kappaletta.

Hakuaika on 1.–31.1.2017. Päätökset tekee säätiön hallitus maaliskuussa 2017.

–Kokonaan uudesta toimintamuodosta ei ole kyse, sillä ensimmäistä kertaa säätiö rahoitti suuria kulttuurihankkeita vuonna 1927. Tuolloin apuraha, 250 000 markkaa, myönnettiin Suomalaiselle Tiedeakatemialle.

Alfred Kordelinin säätiö on vuodesta 1920 yhtäjaksoisesti tukenut apurahoin ja palkinnoin suomalaista tiedettä, taidetta, kirjallisuutta ja vapaata sivistystyötä sekä edistänyt tekijöiden kansainvälistymistä. Vuonna 2015 säätiö tuki tieteitä ja taiteita yhteensä 4,3 MEURlla.

Lue lisää kysymyksiä ja vastauksia -osiosta

Lisätiedot
Erik Båsk, Alfred Kordelinin säätiön asiamies
puhelin 09 – 6840 1233