/ Ajankohtaista

Suuret kulttuurihankkeet -apurahahaku alkoi 1.1.2017

Suuret kulttuurihankkeet

Alfred Kordelinin säätiön suuret kulttuurihankkeet -apurahahaku alkoi sunnuntaina 1.1.2017. Haku järjestetään nyt ensimmäistä kertaa tammikuussa, aiemmin apurahaa haettiin elokuussa päähaun yhteydessä. Säätiö voi vuonna 2017 myöntää yksittäiselle hankkeelle noin 100 000 – 200 000 euron rahoituksen ja tukea hanketta enintään kolme vuotta. Yhteensä säätiö on varannut ensimmäiseen kolmivuotiskauteen (2017–2019) 1,8 miljoonaa euroa.

Alfred Kordelinin säätiö tukee apurahoin ja palkinnoin tieteitä, kirjallisuutta, taiteita ja kansanvalistusta. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla apurahoja myös suuriin suomalaista kulttuuria tehokkaasti edistäviin hankkeisiin, jotka mainitaan säätiön vuoden 1918 ohjesäännössä. Apuraha on tarkoitettu pääosin yhteisöille, yksityishenkilöt eivät sitä voi hakea. Säätiön asiantuntijat arvioivat hakemukset, ja apurahoista päättää maaliskuussa 2017 säätiön hallitus.

Kaupunki- ja kohderahastot

Tammikuussa ovat haussa myös Alfred Kordelinin säätiön kaupunki- ja kohderahastojen apurahat. Julkinen haku vuonna 2017 on seuraavilla kaupunkirahastoilla: Hyvinkää, Huittinen, Jyväskylä, Lappeenranta, Raahe, Rauma ja Savonlinna, Seinäjoki sekä kohderahastoista Gust. Kompan ja Viron rahasto. Vuonna 2017 säätiö jakaa kaupunki- ja kohderahastojen kautta apurahoina ja palkintoina yhteensä noin 200 000 euroa.

Hakemukset arvioivat rahastojen lautakunnat ja säätiön hallitus päättää apurahansaajat maaliskuussa 2017. Kaupunkirahastojen kautta jaettavilla apurahoilla tuetaan paikallista kulttuuria.

Suuret kulttuurihankkeet
Kaupunki- ja kohderahastot

Lisätiedot
Marita Seitsalo
marita.seitsalo@kordelin.fi