"Tekniikan ymmärtäminen auttaa hahmottamaan, mitä prosesseissa pystytään tekemään ja mitä ei. Lainsäädäntöä voidaan kiristää niin, että ei ole ympäristöongelmia, mutta onko sen jälkeen enää tuotantoa?"
Miten kiertotaloutta ja erityisesti teollisuuden materiaalivirtojen hyödyntämistä uudelleen voidaan edistää sääntelyn avulla? Tämä on Alina Lehtosen tekeillä olevan väitöskirjan ydin.
Kiertotalous ja materiaalitehokkuus ovat viime vuosina nousseet valtavirtaan, mutta vielä 2010-luvun alkupuolella tilanne oli tutkimuksen puolella toinen. Silloin Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa opiskeleva Alina Lehtonen teki tutkimusta sääntelystä, joka koskee teollisuuslaitosten prosessissa syntyvän tuhkan ja kuonan, hyödyntämistä. Työn pohjalta syntyi myöhemmin hänen väitöskirjansa ensimmäinen osa.
Lehtonen tutkii teollisuuden suurista tuotantolaitoksista tulevien materiaalivirtojen sääntelyä. Se on oma, kotitalousjätteiden kierrätyksestä erillinen maailmansa, jota säännellään monin tavoin, lainsäädännön lisäksi esimerkiksi ympäristöluvin.
Lehtosen väitöskirja koostuu artikkeleista, joista kukin tarkastelee teollisuuden materiaalivirtoja sääntelyä eri kulmista. Ensimmäinen artikkeli on vertaisarvioitu ja julkaistu. Toinen käsittelee sitä, miten jo tuotesuunnittelussa on otettava huomioon materiaalien hyödynnettävyys uudelleen. Kolmas artikkeli liittyy vesien käytön sääntelyyn ja neljäs jätteiden hyödyntämisen polkuriippuvuuteen. Se tarkoittaa sitä, miten olemassa olevat järjestelmät määrittävät mm. jätteiden hyödyntämistä, vaikka se voisi olla tehokkaampaa toisella tavalla tehtynä.
Sääntely heijastaa yhteiskunnan muuttumista
Lehtosen tarkastelee oikeustieteellisen kulman kautta yhteiskunnan muutosta laajemmin ja piirtää samalla kuvaa sääntelyn kehittymisestä.
‒ Oikeastaan teen sääntelyn historian kaarta, vaikka näkökulma ei ole oikeushistoriallinen. On katsottava, miten kiertotalousnäkökulmat ovat kehittyneet. Esimerkiksi tuotesuunnittelun sääntelyssä lähdettiin ensin energiansäästöstä. Ei sääntelyn ideana ollut siinä vaiheessa, että tuotteita voisi hyödyntää materiaaleina, Alina Lehtonen taustoittaa.
‒ Materiaalitehokkuus on tullut lähinnä jätteeksi luokittelun kautta. Esimerkiksi tuhkaa ja kuonaa oltiin luokittelemassa jätteeksi. Sittemmin ymmärrettiin, että ne ovatkin sivutuotetta, ei jätettä. Yhteiskunnallista kehitystä ei oikein voi sivuuttaa, koska kiertotalousajattelu ei ole syntynyt tyhjästä.
Yhdistelmä tekniikkaa ja juridiikkaa
Väitöskirjan kanssa riittää vielä haasteita. Laaja aihe on yksi. Ajankäyttö on toinen, sillä Lehtonen tekee oikeustieteen tutkinnon ohella ympäristötekniikan DI:n tutkintoa Oulun yliopistossa. Hän valmistuu kesällä 2022, ja yksi väitöskirjan artikkeleista, tuotesuunnittelua käsittelevä, nousee diplomityöstä. Sen jälkeen väitöskirja saa taas täyden huomion.
Ympäristötekniikka oli Lehtosen tähtäimessä jo alun perin, mutta oikeustiede vei voiton. Tekniikka ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan, joten Lehtonen pyrki myöhemmin uudelleen opiskelemaan sitä. Yksi syy oli havainto, että jos tekniikan ymmärrystä puuttuu, seinä nousee eteen sääntelynkin puolella. On ymmärrettävä syy-seuraus-suhteita.
‒ Tekniikan ymmärtäminen auttaa hahmottamaan, mitä prosesseissa pystytään tekemään ja mitä ei. Lainsäädäntöä voidaan kiristää niin, että ei ole ympäristöongelmia, mutta onko sen jälkeen enää tuotantoa?
Väitöskirjan valmistumisen jälkeen Lehtosella on auki ovia moneen suuntaan.
‒ Päädynpä käsittelemään valituksia, tekemään ympäristölupahakemuksia tai töihin teollisuuteen, pääasia on, että pääsisin yhdistämään työssäni tekniikkaa ja juridiikkaa.
Kuka?
- Väitöskirjatutkija Alina Lehtonen, asuu Oulussa ja tekee väitöskirjaa Lapin yliopistoon.
- Lehtonen sai Kordelinin säätiöltä 12 000 euron apurahan oikeustieteen alan väitöskirjatyöhön.
- Valmistuu myös ympäristötekniikan DI:ksi kesällä 2022.
Teksti: Riitta Gullman
Kuva: Juha M. Kinnunen