Apurahan hakijalle

Alfred Kordelinin säätiö myöntää apurahoja tieteisiin, kirjallisuuteen, taiteisiin ja kansanvalistukseen. Apurahaa voivat hakea suomalaiset ja Suomessa asuvat yksityishenkilöt, työryhmät ja yhteisöt sekä tieteen apurahaa yksityishenkilöt.

KUKA VOI HAKEA?

Apurahaa voivat hakea suomalaiset tai Suomessa asuvat yksityishenkilöt sekä työryhmät ja yhteisöt. Tieteissä vain yksityishenkilö voi hakea.

mihin tarkoitukseen?

Päärahaston apurahaa haetaan tiettyyn käyttötarkoitukseen kuten esimerkiksi väitöskirjatyöhön, taiteelliseen työskentelyyn tai tapahtuman järjestämiseen. Käyttötarkoitukset on avattu aloittain tieteissä, kirjallisuudessa, taiteissa ja kansanvalistuksessa. Apurahaa voi myös hakea taiteelliseen työskentelyyn New Yorkin taiteilijaresidenssissä ja Villa Lantessa. New Yorkin taiteilijaresidenssihaun järjestää Kordelinin säätiö ja Villa Lanten haun IRF-säätiö.

YLEISET Kriteerit

Alfred Kordelinin (1868–1917) ajatus, joka 1918 kirjattiin säätiön ohjesääntöön, oli että ”suomalaiskansalliselle kulttuurityölle on suotava tukea sen sisälliseksi voimistumiseksi ja syventämiseksi tai suomalaisuuden edustamiseksi muiden kansojen piirissä. Hakijalla on mahdollisuus saada apuraha, jos apurahalla aikaansaatava työ täyttää edellä mainitun ehdon ja hakijalla on aikaisemman näytön perusteella edellytykset toteuttaa esittämänsä suunnitelma.

APURAHAN MÄÄRÄ, päärahasto

    • Kokovuotinen apuraha väitöskirjatyöhön on enintään 24 000 euroa. Kokovuotinen apuraha on mahdollista myöntää erillisistä hakemuksista toiseksi ja kolmanneksi vuodeksi.
    • Puolivuotinen apuraha väitöskirjatyöhön on
      enintään 12 000 euroa.
    • Kokovuotinen apuraha väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen on
      enintään 28 000 euroa.
    • Apuraha tutkimusvierailuun tai kongressimatkaan on vapaamääräinen
      eli hakija itse määrittää sekä keston että haettavan apurahan suuruuden.
    • Taiteen, kirjallisuuden ja kansanvalistuksen apurahat ovat vapaamääräisiä, eli hakija itse määrittää sekä keston että haettavan apurahan suuruuden. Suositeltavaa on kuitenkin määritellä työn kesto samaan tapaan kuin tieteiden puolella, jossa vaihtoehtoja ovat:
    • kokovuotinen apuraha väitöskirjatyöhön = 12 kuukautta, enintään 24 000 euroa.
    • puolivuotinen työskentelyapuraha väitöskirjatyöhön = 6 kuukautta enintään 12 000 euroa.

apuraha ja Ansiotyö

Päätoimiseen työskentelyyn myönnettävä apuraha edellyttää vapautta ansiotyöstä. Päätoimiseen työskentelyyn tarkoitetun apurahan kanssa ei voi samanaikaisesti nauttia toista vastaavaa rahoitusta, esimerkiksi toista työskentelyapurahaa tai palkkaa tai aikuiskoulutustukea tai työttömyyskorvausta. Päätoimiseen työskentelyyn tarkoitettua apurahaa ei myöskään voida myöntää, jos henkilö on palkallisessa tohtorinkoulutettavan tehtävässä. Apurahakaudella on kuitenkin mahdollista suorittaa virkaa tai muuta palkallista tehtävää enintään 25% työajasta. Periaatteena on, että apurahalla tehtävän työn ohella voi tehdä esimerkiksi satunnaisia tai säännöllisiä tuntitöitä. Tällä ei ole vaikutusta apurahakauden pituuteen.

Hakemusten arviointi

Hakemusten arviointiin vaikuttavat hakemuksen laatu, tieteellinen tai taiteellinen ansiokkuus sekä hakijan esittämä kustannusarvio. Säätiön jaostojen asiantuntijat arvioivat hakemukset. Arvioijat lukevat satoja hakemuksia. Hakijan on kyettävä erottumaan ja vakuuttamaan lukija heti työn nimeämisestä lähtien. Hyvä hakemus on selkeä, ytimekäs ja havainnollinen. Työ, johon apurahaa haetaan, on toteuttamiskelpoinen ja innostava. Erityisesti työryhmien ja yhteisöjen hankerahoituksessa arvioijat kiinnittävät huomiota myös siihen, miten huolellisesti kustannusarvio on laadittu.

Mille ajalle?

Päärahaston apuraha on pääsääntöisesti tarkoitettu nostettavaksi myöntövuotta seuraavana vuonna ja käytettäväksi kahden vuoden kuluessa sen myöntämisestä. Säätiö myöntää apurahaa työhön, joka aikaisintaan alkaa myöntövuoden lokakuussa.  Tämä koskee myös tutkimusvierailuja ja kongressimatkoja. Apuraha myönnetään kerrallaan yhdeksi vuodeksi.

MILLOIN PÄÄTÖKSET?

  • Päärahaston haku on vuosittain elokuussa, päätöksistä kerromme hakijoille lokakuussa
  • Kaupunki- ja kohderahastojen haku on vuosittain tammikuussa, päätöksistä kerromme maaliskuussa
  • Suuret kulttuurihankkeet haku on vuosittain tammikuussa, päätöksistä kerromme maaliskuussa
  • New Yorkin taitelijaresidenssin haku on huhtikuussa, päätöksistä kerromme kesäkuussa.
  • Villa Lanten taiteilijaresidenssin päätöksistä tiedotetaan kesäkuussa.
  • post doc -poolin apurahat, tarkista ajat post doc -poolin sivuilta

HUOM. Suuret kulttuurihankkeet -haku tammikuussa 2017

Suuret kulttuurihankkeet -haku järjestetään nyt ensimmäistä kertaa päärahaston hausta erillään tammikuussa, lue lisää.

Rekisterinpitäjän tietosuojaseloste (pdf)

icon
Oletko valmis kirjoittamaan loistavan hakemuksen?

Hae apurahaa apurahojen verkkopalvelussa. Sitä ennen onhan

  • hakuaika ja hakukriteerit selvillä
  • hakijan ohjeet sekä kysymyksiä ja vastauksia -osiot luettu
  • miksi, mihin tarkoitukseen ja millainen lopputulos kirkkaana mielessä
  • Valmista on! Siirry kirjoittamaan loistava hakemus
Apurahojen verkkopalveluun
Hakuprosessi
1

Tarkista hakukelpoisuus ja hakuaika. Päärahaston hakuaika on vuosittain elokuussa. Kaupunki- ja kohderahastojen sekä suuret kulttuurihankkeet hakuaika on tammikuussa.

2

Varaa riittävästi aikaa. Tutustu ohjeisiin ja varaa riittävästi aikaa hakemuksen kirjoittamiseen, kustannusarvion tekemiseen ja liitteiden kokoamiseen.

3

Kirjaudu apurahojen verkkopalveluun. Ota käyttäjätunnus ja salasana talteen.

4

Tee loistava hakemus. Asiantuntijat lukevat satoja hakemuksia. Varmista, että hän ymmärtää mihin haet apurahaa ja millaista lopputulosta työlläsi  tavoittelet. Miksi säätiön kannattaa tukea juuri sinun työskentelyäsi? Kirjoita tärkeimmät asiat ensin ja tavoittele konkretiaa. Älä jaarittele.

5

Tarkista hakemuksen sisältö ja kieliasu. Kirjoitatithan ytimekkäästi? Selviääkö työn tavoite? Ovathan tarvittavat liitteet mukana?

6

Lähetä hakemus liitteineen hakuajan puitteissa.

Olemme myös Facebookissa

“On suoranainen ihme, että Ristimäen kaltainen arkeologinen kohde löytyy näin läheltä Turun keskustaa” sanoo arkeologi Jaana Riikonen. Professori Jussi-Pekka Taavitsainen viittilöi vieressä. Säätiö rahoittaa Suomen vanhimman kirkon tutkimusta..

7 likes, 0 comments2 days ago

Taitelijaresidenssihaut huhtikuussa! New Yorkin residenssiin haet täyttämällä sähköisen apurahalomakkeen verkkopalvelussa ja Roomaan haku tapahtuu IRF-säätiön kautta. Lue ohjeet https://kordelin.fi/apurahat-2/new-yorkin-taiteilijaresidenssi/

10 likes, 0 comments5 days ago

0 likes, 0 comments1 week ago