Åbo Akademi | Apulaisprofessori Marie-Sofie Lundström

 

Uusia näkökulmia taidehistoriaan

 

Historia pysyy hengissä niin kauan kuin sitä kirjoitetaan uusiksi.

 

”Taidehistorian kenttä ja tavat tulkita taidetta ovat muuttuneet viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Se vaikuttaa myös tapaan tarkastella taidehistoriaa maassamme”, Åbo Akademin apulaisprofessori Marie-Sofie Lundström painottaa.

Hän johtaa Kordelinin säätiön tukemaa hanketta, jossa tuotetaan 60 kirjoittajan voimin kolmen kirjan yleisteos kuvataiteen ja arkkitehtuurin historiasta. Se ilmestyy suomeksi ja ruotsiksi 2025, kustantajana taidekustantamo Parvs. Mukana hankkeessa on myös Svenska kulturfonden. Edellinen suurteos, Pinx, ilmestyi 2001–2006. Sitä edelsivät ainakin Konsten i Finland (ensimmäinen laitos 1978) ja kuusiosainen Ars 1987–90. Jälkimmäinen on tähän asti suurin Suomessa julkaistu yleisesitys, joka käsitteli niin kuvataiteita kuin arkkitehtuuriakin.

Pinxin ja Arsin julkaisi suurteoksiin erikoistunut Weilin + Göös, jota ei enää ole olemassa. Maailma on muutenkin muuttunut harppauksin. Tiedon saatavuuden lisääntyminen ja hakumenetelmien kehittyminen eivät kuitenkaan ole vähentäneet yleisteosten tarvetta. Joka sukupolven pitäisi rakentaa ja julkaista jonkinlainen ajateltu tiedollinen kokonaisuus. Ilman uuden tutkimuksen tuottamia näkökulmia kirjoja ei kannattaisikaan tehdä.

Ihmistieteiden peruspiirre on, että tieto muuttuu maailman mukana. Kokonaisuus kulkee keskiajalta vuoteen 2020, ja kukin osa sisältää uutta aiempiin teoksiin nähden.
”Ajattelussamme on kolme pääpilaria. Ensinnäkin lähestymisemme on kaanonkriittinen. Välttelemme henkilökultteja ja korostamme ilmiöitä tekijänerojen sijaan. Merkkiteosten lisäksi esittelemme muitakin kuin ilmeisiä töitä.”
Kaanonkriittisyyteen kuuluu myös taidehistorian huomiotta jääneiden nurkkien tarkastelu. Esiin nostetaan erilaisia marginaaleja ja vähemmistöjä, ja esimerksi saamelaistaidetta tarkastellaan sekä kulttuurisen omimisen näkökulmasta että osana taidehistoriaa Suomessa. Tunnustettujen perusteosten rinnalle nousee esineitä ja rakennuksia, joita ei ole aina käsitetty taiteeksi tai arkkitehtuuriksi.

Ideat ja ihmiset liikkuvat aina

Lähtökohta tuo mieleen esimerkiksi Hugh Honourin ja John Flemingin vaikutusvaltaisen teoksen A World History of Art, joka huomioi taiteita mahdollisimman laajasti sekä painottaa uusia näkökulmia ja konteksteja.
”Kyse ei ole niinkään suomalaisesta taiteesta vaan taiteesta Suomessa, käänsimme sanat toisin päin erilaisen merkityssisällön vuoksi. Toinen tärkeä pääpilari on nimittäin mobiliteetti, liikkuvuus.”

Lundström muistuttaa, että kansainvälisyys ei ole 2000-luvun etuoikeus saati erityispiirre. Taiteilijat ovat aina liikkuneet notkeasti maasta toiseen.
”Myös teokset ja ideat liikkuivat, Suomesta ja Suomeen. Tätä kautta työmme kytkeytyy yleiseen kulttuuri- ja aatehistoriaan. Kaikki liittyy vähän kaikkeen.”
Oma keskustelunsa on, mistä Suomi alkaa ja mihin se loppuu, ja milloin Suomesta tuli Suomi. Kun kirjoitetaan taidehistoriasta Suomessa, rajat ovat liukuvia.
”Esimerkiksi keskiajalla kuuluimme Ruotsin kuningaskuntaan. Kontakteja eteläisempiin maihin ja varsinkin Baltian alueelle oli aika paljon.”
”Moni 1600-luvun taiteilija oli käsityöläinen. Hän ei välttämättä asettunut yhteen ja samaan paikkaan vaan teki työtä siellä täällä. Ehkä hän kasvoi nykyisen Saksan alueella, ehkä opiskeli jossain päin Ruotsia ja sitten muutti nykyisen Suomen alueelle…Ei hän olisi määritellyt itseään suomalaiseksi, mutta ilman muuta työ pitää huomioida, kun kirjoitetaan taiteesta Suomessa.”

Nykyajasta kirjoittamiseen liittyy muita ongelmia. Kaanonia ei ole vielä ehtinyt muodostua, ja mielipiteet eroavat voimakkaammin. Nykytaidetta myös tehdään erittäin paljon.

”Lisäksi taidemaailma on yhä globaalimpi, mikä tuo esiin hankkeemme kolmannen keskeisen piirteen. Kaikki kuuluu laajempaan kokonaisuuteen eli on huomioitava konteksti. Taiteilija elää osana yhteiskuntaa ja maailmaa laajemmin. Siksi kirjoitamme paljon myös taiteilijan työstä ja taide-elämästä eri aikoina. Myös tavat käyttää taidetta ovat muuttuneet.”

Käytännössä tämä tarkoittaa historiografista otetta. Taiteen lisäksi kirjoitetaan paljon siitä, miten taiteesta on aiemmin kirjoitettu ja mitä ylipäätään on pidetty taiteena.

Monia modernismejä

Myös 1900-luvun uudelleenajattelulle tuntuu olevan paljon tilaa, koska viime vuosisadan loppupuolestakin on jo tullut selkeästi historiaa. Koko 1900-luvun ajan taide määritteli ja nimesi itseään. Nyt mennyttä voi rekonstruoida ja dekonstruoida uudella lailla.

”1800-luvulla pönkitettiin suomalaisuutta rakentamalla tiukasti omaa taidehistoriaa. Sen kuvaaminen nykynäkökulmasta on olennaista. Samoin viime vuosisataan tulee vähitellen uusia kulmia.”1900-luvun alkupuolella alkoi syntyä modernismeja, käytämme siis monikkoa. Ei ollut vain yhtä vaan monta keskenään kilpailevaa ismiä, ajatuskokonaisuutta, jotka kaikki liittyivät sen ajan maailmaan. Myöhemmin on alettu käyttää löysemmin modernismin kattotermiä, mutta me puramme sitä vähän uudella lailla osiin.”

Modernismin analyysi ei voi olla vain esimerkiksi abstraktien muotojen ja värien analyysiä vaan liittyy aikansa ajatteluun. ”Jopa kaikkein formalistisimmassa taidetta taiteen vuoksi -tyyppisessä taiteessakin on takana runsaasti ideoita ja motiiveja. Mikään ei synny ja kehity tyhjiössä.”
Kansallisen kertomuksen sijaan työryhmä seuraa kansainvälistä uutta tutkimusta ja tuoreita näkökulmia. Niitä on erittäin paljon. Tutkimuksessa ovat viime vuosina olleet pinnalla esimerkiksi poikkitieteellisyys ja uusmaterialismi.
”Taidehistoriassa tämä tarkoittaa vaikkapa, että humanismi ja luonnontieteet kohtaavat toisensa. Luonnontieteiden tutkimusmenetelmillä voi tutkia vanhaa taidetta. Minkä näköisiä maalipinnat ovat aikoinaan olleet? Minkä ikäinen jokin puuveistos on?”

”Uusmaterialismi merkitsee paluuta taiteeseen esineenä. Ennen tutkailtiin enemmän ylhäältä käsin, nyt kiinnostaa itse objekti: sen fyysinen olemus ja käytetyt materiaalit. Näkökulma riippuu kuitenkin käsitellystä ajasta ja kirjoittajasta.”

Kuka ja mitä?

Suuret kulttuurihankkeet-tuki 240 000 euroa maaliskuussa 2022
Åbo Akademin apulaisprofessori Marie-Sofie Lundströmin johtamassa tutkimushankkeessa tuotetaan uusi kolmiosainen yleisteos suomalaisen taiteen ja arkkitehtuurin historiasta.
Taidehistorian kenttä ja tavat tulkita suomalaista taidetta ovat ratkaisevasti muuttuneet viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Päivitys tulee tarpeeseen. Nykyisin korkeakouluopiskelijoiden, opettajien ja museoiden käytössä oleva perusteos on julkaistu runsas 20 vuotta sitten.

Hankkeen verkkosivut ja blogikirjoituksia: FiKon

Teksti: Ville Hänninen
Kuvat: Museovirasto


Tieteen ja kulttuurin tekijöitä 2/2023 | 23.2.2023

Juttu on julkaistu aiemmin säätiön vuosikertomuksessa 2022