/ Ajankohtaista

Kordelinin säätiö jakoi 0,9 miljoonaa euroa tieteeseen ja kulttuuriin

Alfred Kordelinin säätiö jakoi 946 000 euroa tieteelle ja kulttuurille. Säätiörahoituksella tuetaan yhdeksää yksi- ja useampivuotista hanketta.

Kuvataiteilijoiden ja kuraattoreiden kansainvälistyminen oli yksi suurimmista rahoitettavista teemakokonaisuuksista. Nykytaiteen museo Kiasmalle myönnettiin 139 000 euroa nykytaiteen tuotantomalliin, jonka tarkoituksena on edistää lahjakkaiden taiteilijoiden urakehitystä. Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti sai 70 000 euroa taiteilija- ja kuraattoriresidenssitoimintaan.

Uutena suuret kulttuurihankkeet -rahoitus myönnettiin suomenhevosen alkuperää käsittelevään perustutkimukseen 109 000 euroa. Hankkeesta vastaa Helsingin yliopiston Kulttuurien osasto. Yhteistyökumppaneita ovat muiden muassa Luonnonvarakeskus ja Ypäjän hevosopisto.

”Tutkimushankkeen innovatiivisuus ja monitieteisyys vakuuttivat: tutkijat ovat olleet luovia ratkaistessaan bioaineistojen keräyksen. Näytteitä, esimerkiksi jouhia ja hampaita, on hankittu kansalaiskeräyksellä vuodesta 2017. Kansainvälisestikin ainutlaatuista on myös hevoshautojen arkeologinen tutkimus: Hautanäytteistä voidaan laboratoriotutkimuksella eristää muinais-dna:ta, jonka avulla voidaan selvittää esimerkiksi suomenhevosen maantieteellinen levinneisyys” kertoo säätiön toimitusjohtaja Erik Båsk.

Muita apurahansaajia olivat muun muassa Helsingin yliopisto tieteen yleistajuistamista edistävään tieteen kansalliseen termipankkiin 113 000 euroa, Turun yliopisto Suomen varhaishistorian tutkimukseen 77 000 euroa sekä Helsingin barokkiorkesteri oopperatuotantoihin ja ulkomaankiertueisiin 100 000 euroa.

”Suurten kulttuurihankkeiden yksi kantava idea on yhden luukun periaate, eli myönnämme hankkeelle sen tarvitseman koko rahoituksen” toteaa säätiön toimitusjohtaja Erik Båsk.

Apurahojen hakuaika oli 1.-31.1.2019. Hakemuksia tuli yhteensä 193 kappaletta, ja apurahahakemusten yhteissumma oli noin 16,8 miljoonaa euroa. Säätiön hallitus päätti apurahojen saajista 20. maaliskuuta 2019.

Säätiö järjestää apurahahaun myös elokuussa. Säätiö jakaa kuluvana toimintavuonna apurahoina ja palkintoina yhteensä 4,9 miljoonaa euroa.

Alfred Kordelinin säätiö on yksityinen yleishyödyllinen apurahasäätiö, joka tukee tiedettä ja kulttuuria vuosittain noin viidellä miljoonalla eurolla.

Lisätiedot

Alfred Kordelinin säätiö
toimitusjohtaja Erik Båsk
erik.bask@kordelin.fi
puhelin 040 825 8071

Helsingin yliopisto | Tieteen kansallinen termipankki
professori Tiina Onikki-Rantajääskö
tiina.onikki@helsinki.fi
puhelin 050 3199331

Suomen merimuseo – Kadonnut Ruotsinsalmi
intendentti Pia Paukku / projektiasiantuntija Maija Mikkilä
pia.paukku@kansallismuseo.fi
puhelin 029 5336480 / 029 5336487

Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin säätiö | Kordelin Residencies
johtaja Kaarina Gould
gould@fciny.org
puhelin +16464368738

SKS | Avoin Kalevala. Kansalliseepoksen digitaalinen, kriittinen editio
tutkija Niina Hämäläinen
niina.hamalainen@finlit.fi
puhelin 044 2366504

Nykytaiteen museo Kiasma | Kiasma Commission by Kordelin
museonjohtaja Leevi Haapala
leevi.haapala@kiasma.fi
puhelin 040 3567434

Helsingin Barokkiorkesterin yhdistys ry | Oopperaa Musiikkitalossa 2018-2020
toiminnanjohtaja Marta Schmidt
marta.schmidt@hebo.fi
puhelin 050 5276994

Turun yliopisto, arkeologian laitos | Yksilö, yhteisö ja yhteiskunta varhaishistoriassa: Ravattulan Ristimäen kirkko ja Suomen kristillistyminen
yliopisto-opettaja Juha Ruohonen
jukaru@utu.fi
puhelin 050 449 5231

Suomalais-Ugrilainen Seura | Manuscripta Castreniana – ainutlaatuiset käsikirjoitukset julki
professori Ulla-Maija Forsberg
ulla-maija.forsberg@helsinki.fi
puhelin 050 5883238

Helsingin yliopisto | Biologisen kulttuuriperinnön monitieteiset tutkimusstrategiat – suomenhevosen historiallisten bioaineistojen kartoitus, keruu, tutkimus ja jakaminen
biologi, geneetikko Karin Hemmann
karin.hemmann@helsinki.fi
puhelin 050 3482639