Alfred Kordelinin säätiön Urheilun Tuki -rahasto myöntää vuosittain tunnustuspalkintoja lasten ja nuorten ohjaajille ja valmentajille. Vuonna 2025 palkinnon saivat koripallovalmentaja Kari Kilpinen, taekwondovalmentaja Lauri Laitinen ja tanssiurheilun pitkäaikainen vaikuttaja Raili Tilli. Palkinnonsaajat ovat edistäneet toiminnallaan merkittävästi lasten ja nuorten liikuntaharrastusta.
Kordelinin säätiön Lasten ja nuorten valmentajapalkinto myönnetään tunnustuksena pitkäaikaisesta ja pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä nuorten liikunnan ohjaus- ja valmennustehtävissä. Vuonna 2025 palkintoja myönnettiin kolme, palkinnot ovat arvoltaan 2000 euroa.
Koripallovalmentaja Kari Kilpinen on tehnyt poikkeuksellisen merkittävän elämäntyön lasten ja nuorten koripallon parissa. Kilpinen aloitti vapaaehtoisen koripallovalmennuksen Tampereen Pyrinnössä jo 1980-luvulla, ja hänen työnsä on jättänyt pysyvän jäljen suomalaiseen juniorikoripalloon. Hän on valmentanut Pyrinnössä useita eri ikäluokkia, ollut mukana seuran valmennuslinjausten suunnittelussa ja kehittänyt myös seuran viestintää ja markkinointia.
Taekwondovalmentaja Lauri Laitinen on ollut lajin parissa yli 40 vuotta ja Malmin Taekwondon kantava voima jo reilusti yli 30 vuoden ajan. Laitisen vapaaehtoistyön merkitys seuralle on mittaamaton: pääopettajana hän on valmentanut kaikkia ikäryhmiä, sovelletun taekwondon harrastajia sekä kilpaurheilijoita. Laitisen vaikutus ulottuu myös laajemmalle taekwondoyhteisöön.
Raili Tilli on toiminut tanssin ohjaajana, valmentajana, kilpailutuomarina sekä seuratoiminnan kehittäjänä yli 60 vuoden ajan. Hän on panostanut erityisesti lasten ja nuorten tanssinopetukseen sekä edistänyt tanssia myös paratanssin ja kehitysvammaisten urheilun parissa. Tillin monipuolinen ja vuosikymmeniä jatkunut vapaaehtoistyönsä on tehnyt hänestä korvaamattoman vaikuttajan suomalaisessa tanssikulttuurissa.
Ehdotuksia Lasten ja nuorten valmentajapalkinnonsaajaksi voivat tehdä lajiliitot, koordinaattorina haussa toimii Suomen Valmentajat ry. Esitykset palkintojen saajista tekee toimikunta, johon kuuluu edustaja Suomen Valmentajat ry:stä, Suomen Ammattivalmentajat ry:stä sekä Alfred Kordelinin säätiöstä. Palkinnonsaajista päättää Alfred Kordelinin säätiön hallitus. Palkinnonsaajista voi lukea tarkemmin Suomen valmentajat ry:n verkkosivuilta: tutustu palkinnonsaajiin.
Alfred Kordelinin säätiön Urheilun Tuki -rahasto on perustettu vuonna 1981, mutta pohjaa vuonna 1919 perustettuun aiempaan rahastoon: maanviljelysneuvos Alfred Kordelin oli testamentissaan osoittanut peruspääoman rahastolle, jonka tehtävänä oli urheilun ja terveydenhoidon edistäminen Suomessa. Rahaston myöntämillä palkinnoilla nostetaan esille lasten ja nuorten parissa tehtävän ohjaus- ja valmennustyön tärkeää merkitystä.