Kordelinin säätiön kaupunkirahastot edistävät paikallista taide- ja kulttuurielämää. Apurahoilla tuetaan hankkeita, jotka edistävät yhteistä hyvää, rakentavat vuoropuhelua ja luovat uusia toiminnan ja yhteistyön muotoja. Lopputuloksena voi syntyä esimerkiksi yleisötapahtuma, esitys, konserttisarja tai julkinen teos. Rahoitettavien hankkeiden tulee hyödyttää paikallisyhteisöä ja sen asukkaita.
Hankkeilta odotetaan uudistavaa ja kokeilevaa otetta: ne voivat tuottaa uusia yleisökokemuksia, sisältöjä tai monistettavia tai skaalautuvia toimintamalleja. Arvostamme paikallislähtöisyyttä sekä yhteistyötä paikallisten toimijoiden ja toteuttajien kesken.
Edellisten lisäksi Huittisten rahastoista tuetaan määrävälein järjestettävää valtakunnallista puhallinmusiikkitapahtumaa. Seinäjoen rahastosta myönnetään lisäksi määrävälein teknologiapalkinto. Lue lisää rahastoistamme.
Säätiön eri rahoitusmuodot mahdollistavat hankkeen pitkäjänteisen kehittämisen useamman vuoden mittaiseksi kokonaisuudeksi. Kaupunkirahastosta rahoitettu hanke voi toimia alkuvaiheen kokeiluna ja rakentaa pohjaa laajemmalle toiminnalle. Lupaava hanke voi edetä hakukelpoiseksi säätiön elokuun apurahahakuun, laajentua kaksivuotiseksi Suureksi kulttuurihankkeeksi ja saada onnistuessaan myös siltarahoitusta jatkuvuutensa tueksi. Tavoitteenamme on elinvoimainen ja itseään kannatteleva kulttuurikenttä, joka rikastuttaa yhteiskuntaa kestävällä tavalla. Lue lisää säätiön eri rahoitusmuodoista.
Apurahaa voivat hakea suomalaiset tai Suomessa toimivat yksityishenkilöt ja rekisteröidyt, y-tunnuksella toimivat yhteisöt. Työryhmä voi hakea, jos apurahan virallisena hakijana toimii yhteisö, esimerkiksi yhdistys, osuuskunta tai yritys.
Hakemusten arviointi perustuu seuraaviin seikkoihin:
Haettavat apurahat ovat kuluapurahoja. Henkilökohtaisia työskentelyapurahoja ei voi hakea. Kuluapurahalla katetaan hankkeesta syntyviä kuluja, esimerkiksi palkkakustannuksia ja ostopalveluja.
Apurahojen suuruus vaihtelee rahastoittain 8000 eurosta 20 000 euroon. Summat ovat kiinteitä, eli rahastoista ei ole mahdollista hakea pienempiä tai suurempia apurahoja kuin ilmoitettu summa.
Huittisten rahasto
Apurahan suuruus on 15 000 €. Apurahoja myönnetään 2 kpl.
Hyvinkään rahasto
Apurahan suuruus on 8000 €. Apurahoja myönnetään 1 kpl.
Jyväskylän rahasto
Apurahan suuruus on 10 000 €. Apurahoja myönnetään 1 kpl.
Lappeenrannan rahasto
Apurahan suuruus on 10 000 €. Apurahoja myönnetään 1 kpl.
Nokian rahasto
Apurahan suuruus on 20 000 €. Apurahoja myönnetään 2 kpl.
Raahen rahasto
Apurahan suuruus on 10 000 €. Apurahoja myönnetään 3 kpl.
Rauman rahasto
Apurahan suuruus on 10 000 €. Apurahoja myönnetään 3 kpl.
Savonlinnan rahasto
Apurahan suuruus on 10 000 €. Apurahoja myönnetään 1 kpl.
Seinäjoen rahasto
Apurahan suuruus on 15 000 €. Apurahoja myönnetään 2 kpl.
Kaupunkirahastojen apurahat ovat haettava parillisina vuosina. Hakua ei järjestetä parittomina vuosina. Hakuaika on 15.–31. tammikuuta 2026. Hakuaika päättyy 31.1.2026 klo 16.00 Suomen aikaa. Apurahaa haetaan sähköisessä apurahajärjestelmässä. Apurahahakemuksia voi laatia ja lähettää järjestelmässä ainoastaan hakuaikana. Hakija valitsee hakulomakkeella rahaston, johon apurahahakemus osoitetaan.
Apurahan hakeminen edellyttää tunnistautumista hakijaksi verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Yhteisön puolesta hakemuksen täyttää hankkeen vastuuhenkilö. Hakemus ja liitteet on toimitettava apurahajärjestelmään hakuajan puitteissa. Säätiö ei vastaanota keskeneräisiä tai myöhästyneitä hakemuksia tai liitteitä.
Hanke on mahdollista aloittaa heti myönteisen apurahapäätöksen jälkeen. Hankkeen tulee käynnistyä myöntövuoden aikana. Esimerkiksi, jos apuraha myönnetään vuonna 2026, tulee työskentelyn käynnistyä vuoden 2026 aikana. Apurahaa ei myönnetä takautuvasti. Kordelinin säätiöltä saadusta aiemmasta apurahasta tulee toimittaa käyttöselvitys ennen uuden apurahan hakemista.
Lue lisää apurahan saajan ohjeet -sivultamme. Verotusta koskevat säädökset voivat muuttua ja niiden tulkinta voi vaihdella jossain määrin. Kordelinin säätiö ei ota vastuuta tietojen oikeellisuudesta eikä anna neuvoja verotuksesta. Epäselvissä tapauksissa apurahansaajan tulee pyytää ohjeita suoraan verottajalta (vero.fi).
Katso myös Usein kysytyt kysymykset ja niiden vastaukset.
Alfred Kordelinin säätiön hallitus tekee päätökset myönnettävistä apurahoista maalis-huhtikuussa. Lähetämme kaikille hakijoille tiedon päätöksestä sähköpostitse.