/ Ajankohtaista

Jaakko Kolmosen 5000 euron ruokakulttuuripalkinnot juustolalle ja varhaisperunafestivaalille

Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt 5000 euron suuruiset Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot Heikkilän Juustolalle sekä Lounas-Suomen ruokakulttuuriyhdistys Kaffelille.

Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä tavalla toiminut suomalaisen ruoan ja ruoantuotannon, kotimaisten laadukkaiden raaka-aineiden tuottamisen ja niiden käytön, ruokaperinteiden, suomalaisen ruokakulttuurin ja näiden tunnettavuuden edistämiseksi.

Pälkäneläinen Heikkilän Juustola palkittiin kotimaisen lähiruoan eteen tehdystä innovatiivisesta markkinointi- ja saavutettavuustyöstä, jolla tavoitetaan myös nuoria kuluttajia lähiruoan käyttäjiksi. Ruokakulttuuriyhdistys Kaffeli ry palkittiin varhaisperunaa tunnetuksi tekevästä, jo vakiintuneeksi tapahtumaksi muodostuneesta Neitsytperunafestivaalista ja lähiruoan ympärille rakennetusta kulttuuriohjelmasta.

”Tämän vuoden palkitut ovat lisänneet perinteisten suomalaisten ja arkistenkin raaka-aineiden, maitotuotteiden ja perunan arvostusta. Molemmat toimijat ovat myös kehittäneet uusia, innovatiivisia ja eri kuluttajaryhmät saavuttavia tapoja markkinoida lähellä tuotettuja, laadukkaita raaka-aineita. Toimikunta huomioi erityisesti Heikkilän Juustolan pitkän historian ja tulevaisuuteen luottavan ja muuntautumiskykyisen työn laadukkaiden juusto- ja maitoherkkujen valmistajana”, kertoo Saara Terva, Jaakko Kolmosen rahaston asiamies.

Heikkilän Juustola

Pälkäneellä Laitikkalan kylässä sijaitseva Heikkilän Juustola on yrittäjäpariskunta Annika Heikkilän ja Pekka Moision kotimainen, perinteikäs perheyritys. Nykyisellä omistajasuvullaan tila on ollut vuodesta 1694. Juustolan tuotteet valmistetaan käsityönä laadukkaasta suomalaisesta luomumaidosta suomalaista ja hämäläistä ruokaperinnettä kunnioittaen.

Juustolalla katsotaan tukevasti tulevaisuuteen ja panostetaan kestävästi tuotettuihin raaka-aineisiin, joista valmistetaan laadukkaita tuotteita perinteisillä resepteillä. Heikkilän Juustolan aktiivinen markkinointi tavoittaa nuoria kuluttajia lähiruoan käyttäjiksi ja ruokaperinteen edistäjiksi. Yrittäjät ovat uuden sukupolven lähiruokayrittäjiä, jotka omalla toiminnallaan, laadukkailla tuotteilla, sekä näkyvyydellään tekevät lähellä tuotetusta ruoasta helposti tavoitettavaa niin ammattilaisille kuin kuluttajille. Heikkilän Juustola tekee myös yhteistyötä valtakunnallisesti keittiömestareiden kanssa ja se kehittää aktiivisesti tapoja edistää lähiruoan näkyvyyttä sekä pääsyä kuluttajien ruokapöytiin.

Pälkäneellä Laitikkalan kylässä sijaitseva Heikkilän Juustola on ollut nykyisellä omistajasuvullaan vuodesta 1694. Annika Heikkilä on luotsannut toimintaa vuodesta 2010. Kuva: Heikkilän Juustola

 

Lounais-Suomen ruokakulttuuriyhdistys Kaffeli ry

Lounais-Suomen ruokakulttuuriyhdistys Kaffeli ry jakaa ruoan ja yhdessä syömisen ilosanomaa Turussa vuosittain järjestettävällä, varhaisperunaa juhlistavalla Neitsytperunafestivaalilla. Kotimaista varhaisperunaa, varsinaissuomalaista ruokakulttuuria ja lähellä tuotettua ruokaa juhlistava festivaali kokoaa yhteen ruoan ystävät, kuluttajat, tuottajat, yritykset ja ruokavaikuttajat. Lähes täysin talkoovoimin toteutettavan festivaalin Piharavintola tarjoaa turkulaisten ravintoloiden valmistamia, varhaisperunan ympärille laadittuja annoksia suolaisesta makeaan.

Kaffeli ry perustettiin helmikuussa 2010 toteuttamaan Turun kulttuuripääkaupunkivuosi 2011:n ruokakulttuuriohjelmaa. Yhdistys järjestää myös satahenkiselle jäsenistölleen ruokamatkoja lähiruokatuottajien luo, ruokatapahtumiin ja messuille.

Neitsytperunafestivaali järjestettiin vuonna 2019 yhdeksännen kerran. Kuva: Mari Sandell.

Jaakko Kolmosen rahaston toimikunta teki esityksen palkinnonsaajista Kordelinin säätiön hallitukselle, joka teki päätöksen palkintojen saajista. Ehdotuksia palkinnonsaajiksi saivat tammikuun 2021 ajan tehdä Marttaliitto ry:n Maa- ja kotitalousnaisten, Suomen Keittiömestarit ry:n ja Kotitalousopettajien liiton piiri-, paikallis- ja alueyhdistykset.

Alfred Kordelinin säätiö on yksityinen, yleishyödyllinen apurahasäätiö, joka tukee tiedettä ja kulttuuria vuosittain noin viidellä miljoonalla eurolla. Jaakko Kolmosen rahaston tarkoituksena on edistää ja tukea suomalaista ruokakulttuuria.

Lisätiedot

Heikkilän Juustola
heikkila@juustola.fi
+358 44 339 9904

Ruokakulttuuriyhdistys Kaffeli ry
Hallituksen puheenjohtaja
Mari Sandell
mari.sandell@utu.fi
040 352 4149

Alfred Kordelinin säätiö
rahaston asiamies
Saara Terva
saara.terva@kordelin.fi
puhelin 040 125 3010