/ Ajankohtaista

Kuvataiteen yhteisöt saivat ensimmäistä kertaa Uudet klassikot -rahaston tukea

Uudet klassikot -rahasto tukee taidealalla asemansa jo vakiinnuttaneiden toimijoiden työskentelyn ja kasvun edellytyksiä. Nyt tukea sai esittävän taiteen lisäksi kuvataide.

Valtion ja neljän säätiön vuonna 2022 perustama Uudet klassikot – Nya klassiker -rahasto jakoi tukea toista kertaa. Syyskuun 2023 haku avattiin esittävän taiteen toimijoiden lisäksi myös kuvataiteen alalla toimiville yhteisöille, kuten gallerioille ja taidelainaamoille, jotka järjestävät näyttelyitä ja myyvät teoksia.

Uudet klassikot -tukimuodon yksi erityispiirre on sen kaksivaiheisuus. Nyt maksettavan runsaan 1,3 miljoonan euron perusosan lisäksi taideyhteisöt saavat laskennallisesti määräytyvän osan tulevaisuudessa. Esittävissä taiteissa tuki määräytyy tulevien vuosien pääsylipputulojen, kuvataiteessa teosmyynnin perusteella.

Kuvataiteen alalla taidelainaamoita tuettiin yhteensä yli 150 000 eurolla, ja tuki jakautui ympäri Suomen. Esimerkiksi Etelä-Karjalan galleriaseura kehittää tuen turvin Kaakon Taidelainaamon toimintaa ja palkkaa sille vakituisen työntekijän.

Suomen Kuvanveistäjäliitto, Suomen Taidegraafikot ja Valokuvataiteilijoiden liitto saivat tukea yhteiseen hankkeeseen, jossa kehitetään uusia ratkaisuja kuvataiteilijoiden teosmyynnin ja tulonmuodostuksen lisäämiseksi. Galerie Anhava kehittää tuen turvin toimintaansa ja parantaa edustamiensa taiteilijoiden toimintaedellytyksiä, ja Taidehalli Kohta pyrkii lisäämään näyttelyiden määrää ja teosmyyntiä.

”Rahoitus antaa saajille mahdollisuuden kehittää toimintaansa ja lisää kuvataiteen näkyvyyttä. Sen avulla palkataan lisää henkilökuntaa ja tuotetaan palveluita sekä asiakkaille että taiteilijoille. Tuki yhteisöille, gallerioille ja taidelainaamoille on lisääntyvän teosmyynnin kautta tukea myös taiteilijoille”, sanoo kuvataiteen arviointiryhmässä toiminut kuvataiteilija Annika Dahlsten.

Esittävän taiteen tuotannoista tukea saivat muun muassa Piste Kollektiivi ja Rovaniemen teatteri sirkus- ja teatteritaidetta yhdistävän näytelmän kirjoittamiseen, kantaesittämiseen ja Lapin kiertueeseen. Yhteistyö mahdollistaa laajan yleisön, sillä sen ansiosta teosta voidaan esittää kaikissa Lapin kunnissa. Kamarikuoro Key Ensemble rakentaa yhdessä Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa Turun seudulle uutta musiikkiperinnettä Bachin H-mollimessun esityksillä, joissa lapsiin ja nuoriin luodaan uudenlaista yleisösuhdetta tanssin kautta.

”Uudet klassikot -tukimuodon kriteereissä korostuvat ennen kaikkea kumppanuudet ja yleisölähtöisyys. Tavoitteena on edistää esitys- ja kiertuetoimintaa tukemalla yhteistyön tekemistä. Tukimuodon kaksivaiheisuus kannustaa rakentamaan teos- ja tuotantosuunnittelun pääsylipputulot edellä ja näin kasvattaa vapaan kentän toimijan omien tuottojen osuutta”, sanoo Riku Lievonen esittävän taiteen arviointiryhmästä.

Uudet klassikot – Nya klassiker tukee taidealalla asemansa jo vakiinnuttaneiden toimijoiden työskentelyn ja kasvun edellytyksiä. Sen tarkoituksena on parantaa taiteen asemaa ja ylläpitää sen merkityksellisyyttä yhteiskunnassa sekä kasvattaa teosten ja tuotantojen elinkaarta ja yleisömääriä. Uudet klassikot -tuki myös kannustaa organisaatioita ja niissä toimivia taiteilijoita hallinnolliset rajat ja rahoitusmuotojen rajat ylittävään yhteistyöhön.

Rahaston ovat perustaneet yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriö ja neljä säätiötä: Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden, Alfred Kordelinin säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Uudet klassikot -tuen saajat 2023

uudetklassikot.fi

Lisätiedot
Johanna Ruohonen