Alfred Kordelinin säätiön kaupunki- ja kohderastojen apurahat on jaettu. Säätiön hallitus myönsi 19. maaliskuuta 67 apurahaa ja pienempää palkintoa kaupunkirahastoista ansioituneille tekijöille paikalliseen kulttuuriin sekä tieteessä kemian alan tutkimukseen. Yhteensä apurahoja palkintoja myönnettiin kevään aikana rahastoista lähes 170 000 eurolla.
Apurahoja myönnettiin Huittisten-, Seinäjoen-, Rauman-, Raahen-, Savonlinnan-, Lappeenrannan ja Nokian kaupungin rahastoista paikalliseen kulttuuriin. Kohderahastoista Gust.Kompan rahastosta myönnettiin apurahoja kemian alan väitöskirjoihin sekä erilaisiin kemian alan hankkeisiin. Kaupunki- ja kohderahastojen hakuaika oli 1.-31.1.2021 ja hakemuksia ja palkintoehdotuksia vastaanotettiin yhteensä 285 kappaletta.
Julkistamme apurahansaajien nimet säätiön verkkosivuilla huhtikuun aikana. Palkintoja myöntävät rahastot julkistavat palkinnonsaajat kevään aikana.
Olemme siirtyneet säätiöllä sähköisiin myöntödokumentteihin. Uudistuksen myötä myönteisestä apurahapäätöksestä ei lähetetä paperikopiota postitse kotiin ilman erillistä pyyntöä. Pyynnöt voi osoittaa säätiön toimistolle toimisto@kordelin.fi. Jos olet saanut apurahan tammikuun 2021 hakukierroksella, apurahapäätöksesi ja apurahan nosto-ohjeet löydät verkkopalvelusta. Kirjaudu palveluun tunnuksillasi. Jos olet hukannut salasanan, voit tilata uuden. Tarvitset tunnuksia myös, kun teet apurahastasi käyttöselvityksen apurahatyösi päätyttyä.
Tutustu huolellisesti apurahansaajan ohjeisin ja apurahan käyttöä koskeviin ohjeisiin. Selvitä myös apurahasi käyttöön liittyvät mahdolliset vakuutus- ja verosiat.
Yleistä apurahansaajan eläkevakuutuksista
Apurahat – vero.fi
Lisää apurahan käyttöön liittyviä ohjeita löydät myös verkkosivuiltamme: Apurahan saajalle
Lisätiedot
Saara Terva
assistentti
Alfred Kordelinin säätiö
toimisto@kordelin.fi
050 4393661