Jenni Rutasen vuosi oli tavanomaisen epätavanomainen. Hän rakensi nukkeja Etelä-Koreaan, teki lastenteatteria tyhjillään olevaan kerrostaloon Turun Kupittaalle ja valmisti lavasteet Katri Vala -esitykseen Helsingissä.
Eräänä marraskuisena päivänä eteläkorealainen ohjaaja tuli nykynukketeatterifestivaali TIP-Festille. Hän halusi tavata turkulaisen vapaan kentän nukketeatteritaiteilijoita ja keskustella yhteistyöstä. Hän ei edes halunnut nähdä taiteilijoiden aiempia töitä vaan sanoi: ”Luotan teihin, minua kiinnostaa enemmän tämä hetki ja tulevaisuus.”
”Erikoiseltahan tuo kuulostaa, mutta ohjaaja Yoo Seong-kuyn on hyvällä tavalla rohkea ihminen ja hänen ajattelussaan on buddhalaisia, šamanistisiakin piirteitä. Aura of Puppets -verkoston toiminta on tunnettua alalla myös kansainvälisesti, joten teko ei ole niin absurdi kuin miltä ensin kuulostaa”, Jenni Rutanen pohtii.
Hän valmisti ensin Turussa ja sitten Chuncheonissa nuket The Antics of the Moonland -esitykseen. Se sai ensi-iltansa viime vuoden toukokuussa Chuncheonin kansainvälisellä nukketeatterifestivaalilla.
”Suunnittelin ja rakensin esityksiin pöytänuket, jäniksen ja ketun kankaista, puumassasta ja joustavista muoveista. Lisäksi tein varjonukkeja. Tarinassa matkustettiin aikojen halki ja toteutettiin yleisön toiveita. Jänisnukke iski ne taivaalle tähdiksi gongilla.”
Rutanen ei osaa korean kieltä vaan toimi tulkin kautta. Hän pelkäsi, jäisikö jotain olennaista ymmärtämättä.
”Paikan päällä kaikki tuntuikin hirveän tutulta. Ymmärsin työn kulun ja vaiheet, kuten Suomessakin. Välillä minua otettiin sormesta kiinni ja vietiin tapaamaan varjomestaria, mutta siinä piti elää tilanteen mukaan.”
Välillä minua otettiin sormesta kiinni ja vietiin tapaamaan varjomestaria, mutta siinä piti elää tilanteen mukaan.
Tästä alkaa seikkailu!
Alfred Kordelinin säätiön vuosiapurahan turvin Rutanen työskenteli kahdessa muussakin nukketeatteriteoksessa. Syyskuussa 2025 ensi-iltansa saaneen Mustan kuun majatalon ohjasi Alma Rajala. Se perustuu Reetta Niemelän kirjasarjaan. Immersiivinen esitys syntyi entiseen oppilaitokseen, jonka tiedettiin joutuvan remonttiin.
”Kupittaalle rakentui salainen majatalo. Luukkujen läpi kuljettiin fantasiamaiseen aulaan, josta alkoi seikkailu. Esityksen hahmot ja yleisö lähtivät tärkeälle tehtävälle auttamaan salaväkeä ja pelastamaan luontoa. Samalla heitä kuljetettiin kahden kerroksen ja kahdenkymmenen majatalon huoneen läpi peilitehtaaseen, herättämään uinuvat lohikäärmeet.”
”Esityksen tilat suunnitteli Johanna Latvala ja nukkehahmot Heini Maaranen. Rakensimme nuket yhdessä Heinin ja Nanna Mäkisen kanssa. On hyvin harvinaista saada työskennellä kolmen nukenrakentajan voimin produktiossa.”
Maaliskuussa 2026 WHS Teatteri Unionissa toteutunut, Maria-Elina Koivulan ohjaama Mustien kukkien rauha puolestaan sai innoituksensa Katri Valan elämästä ja runoista. Rutanen teki siihen lavasteet ja suunnitteli esitysten videoprojisoinnit.
”Vala on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen. Vahva luontosuhde ja voimakas kirjailijan omatunto resonoivat meidänkin ajassamme. Runot rakentavat vahvoja visuaalisia kuvia, joita pystyin hyödyntämään työssäni.”
Rakenteet puuttuvat
Rutanen tekee työtä, jossa eletään hetkessä mutta suunnataan koko ajan tulevaan. On tiukasti päivään ja kellonaikaan sidottuja menoja, mutta samalla pitäisi jo suunnitella uusia hankkeita ja niiden rahoitusta.
”Kaikki yhteisen verkostomme taiteilijat ovat freelancereita. Työskentelemme toistemme hankkeissa ja omillamme muiden hankkeissa. Se tekee asioista mutkikkaita.”
”Jossain vaiheessa kysytään aina, olenko valmis sitoutumaan, vaikkei rahaa tulisi. Sitten valitsemme kalenterista jäljellä olevat ajat ja toivomme parasta.”
Rahoituksen näkökulmasta nukketeatteritaide on jatkuvaa odottelua. Mikään ei ole varmaa, kunnes kaikki on varmaa.
”Teemme asioita koko ajan, mutta pääsemme toteuttamaan niitä kunnolla vasta, jos saamme esitystilan ja rahoitusta. Siksi odotamme jatkuvasti päätöksiä.”
Esittävän taiteen valtionrahoituksen piiriin kuuluu Suomessa kolme nukketeatteria: Sampo Helsingissä, Hevosenkenkä Espoossa ja Mukamas Tampereella. Niissä pyöritetään pääasiassa oman teatterin ohjelmistoa lapsille ja joka toinen vuosi kansainvälisiä festivaaleja.
Nukketeatterin vapaalla kentällä työskentelee noin sata ammattilaista. Esitystilat vaihtelevat.
”Siitä huolimatta Suomessa tehdään kiinnostavaa nykynukketeatteria. Chuncheonin kaupungin nukketeatterilla on kolme suurta näyttämöä sekä erillisiä treenitiloja. Työtiloja on myös freelancereille, ja treenisaleissa he voivat harjoitella omia esityksiään. Ehkä tällaisia ratkaisuja voisi pohtia Suomeenkin.”
Työskentelemme toistemme hankkeissa ja omillamme muiden hankkeissa. Se tekee asioista mutkikkaita.
Elämä kantaa
Vuonna 1982 syntynyt Rutanen on alun perin kuvataiteilija, taustanaan Savonlinnan taidelukio ja Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteilijan tutkinto.
”Kuvataideopinnoissani Tampereella sekä vaihdossa Lissabonissa kohtasin nukketeatteritaiteilijoita. Lopulta hakeuduin Turun ammattikorkeakouluun opiskelemaan hetkeä ennen kuin koulutus ajettiin alas.”
Siihenkin liittyi sattuman sormesta pitelyä. Rutanen sanoo suoraan, että häntä ovat ohjanneet onnenkantamoiset.
”Kerroin työvoimaviranomaiselle, että haluan nukketeatteritaiteilijaksi ja sitä voi opiskella Ranskassa. Koulutuksen lopettamisesta Suomessa oli jo tuolloin suunnitelmia. Vanhempi virkailija oli opiskellut aikoinaan Katariina Lillqvistin kanssa samalla luokalla ja tiesi Turun nukketeatterilinjasta. Hän sanoi, että jollen nyt hae, mahdollisuutta tuskin enää tulee. Niin päädyin Turkuun!”
Teksti: Ville Hänninen