Antti Järvi kirjoittaa 1900-luvun alun sateenkaarihistoriasta arkistolähteisiin perustuen. Apuna ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran henkilöarkistot.
Antti Järvi tekee parhaillaan arkistotyötä tulevaan tietokirjaansa. Se käsittelee homoseksuaalisia tunteita 1920–1940-lukujen kirjailijapiireissä. Päähenkilöitä on neljä: Uuno Kailas, Kaarlo Sarkia, Yrjö Kaijärvi ja Klaus Mann.
Aiemmin Järvi on työskennellyt toimittajana ja kirjoittanut kolme kiitettyä tietokirjaa. Saa koskea: kymmenen konstia väkevämpään kulttuuriin (Tammi 2010) on kulttuuripolitiikan rakenteita ravistellut pamfletti. Karanteeni (Siltala 2014, Hanna Nikkasen kanssa) kertoo, kuinka aids saapui Suomeen. Tieto-Finlandialla palkittu Minne katosi Antti Järvi? (Gummerus 2023) kuvaa luovutetulle alueelle talvisodan jälkeen vapaaehtoisesti jääneitä suomalaisia, etenkin kirjailijan isoisoisän kohtalon kautta.
Teokset perustuvat ilmeikkään kirjoittamisen lisäksi tarkkaan lähdetyöhön. Kahdessa edellisessä kirjassa rekonstruoitiin kulttuurista maisemaa palasista sieltä täältä, koska tietoa ei löytynyt yhdestä paikasta.
”Nyt asetelma on toinen. Merkittävä osa tarvitsemastani aineistosta sijaitsee Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa. Aiemmissa kirjoissani olen läpikäynyt laajoja aineistoja osin hakuammuntana. Nyt olen päässyt valmiisiin henkilöarkistoihin ja kirjailijahaastatteluaineistoihin, pitää vain jaksaa istua tarpeeksi ja keskittyä.”
Istuttu on. Järvi valittiin SKS:n vuoden asiakkaaksi 2025.
Tunteet näkyvät verhotusti
Tulevan kirjan teema on herkkä. Kohteena olevien kirjailijoiden elinaikana homoseksuaaliset teot olivat laittomia. Sen vuoksi julkisia lähteitä on luettava tulkiten, mutta ylitulkintoja pitää varoa.
Hedelmällisintä materiaalia löytyy yksityisemmistä aineistoista.
”Kohteena olevien kirjailijoiden henkilöarkistojen lisäksi tutkin heidän kollegoittensa arkistoja siinä mitassa kuin he liittyvät kohteisiin. Homoseksuaaliset tunteet näkyvät lähinnä verhotusti. Kirjoistakin ne pitää usein osata kaivaa esittämällä oikeita kysymyksiä ja etsimällä konteksteja. Tarkastelen esimerkiksi Kailaasta ja Sarkiasta 1950-luvulla kirjoitettujen elämäkertojen representaatioita kirjailijasta ja niiden tavasta käsitellä halua.”
”Kirjailijoiden kirjeet ja päiväkirjamuistiinpanot ovat erityisen arvokkaita lähteitä. Kirjeissä ilmaisu on vähän suorempaa, vaikka nekin ovat ajan hengessä peiteltyjä.”
Kohteena olevien kirjailijoiden henkilöarkistojen lisäksi tutkin heidän kollegoittensa arkistoja siinä mitassa kuin he liittyvät kohteisiin.
Elämä asettaa esteitä
Kun tutkimusaineistoa on runsaasti, siihen helposti uppoutuu. Aina on yksi mappi lukematta. Tällä hetkellä Järvi ei enää vain kerää aineistoa vaan työstää sitä kirjoittamalla.
”Kirjoitan miesten välisestä halusta. Välillä tuntuu, että se ei onnistu lainkaan, ja pitkään jouduin hakemaan oikeaa kirjoitustyyliä. Aihe on mutkikas. Silti teen siitä populaaria tietokirjaa. Edellisessä kirjassani käytin minäkertojaa, joka helpotti asioiden käsittelyä, mutta tässä teoksessa se ei ole mahdollista.”
”Oma ongelmansa tulee siitäkin, että emme voi määritellä tämän ajan käsitteillä sen ajan ihmisiä. Siksi kirjoittaminen saattaa olla ihan loppuun asti hakemista. Apurahojen yksi tarkoitus kuitenkin on antaa tilaisuuksia kokeilla uutta. Jos olisin halunnut ottaa varman päälle, olisin kirjoittanut jatko-osan edelliseen, Karjala-aktiivien rakastamaan teokseeni.”
Osa eurooppalaista sateenkaarihistoriaa
Järven kirjaansa valitsemista henkilöistä Uuno Kailas (1901–33) ja Kaarlo Sarkia (1902–45) ovat tunnettuja ja siteerattuja suomalaisia kirjailijoita. Klaus Mann (1906–49) sen sijaan on Thomas Mannin nelikymppisenä kuollut ja Mefistolla (1936) maailmanmaineeseen noussut poika ja Yrjö Kaijärvi (1896–1971) runoilija ja suomentaja, jolla oli vanhuudenpäivillään suhde Reidar Särestöniemeen.
”Kaijärvestä ei ole toistaiseksi julkaistu elämäkertaa. Sen puute on hidastanut työtä, koska olen joutunut selvittämään perusasioita ja Kaijärvelle saapuneiden kirjeiden määrä on todella mittava.”
Henkilöt ovat muutenkin lähdeaineiston näkökulmasta eriparisia. Kailas kuoli niin nuorena, että häneltä ei jäänyt laajaa alkuperäistä aineistoa.
”Hyvin vähän mitään. Ison osan urastaan Kailaalla ei ollut edes pysyvää kotia.”
Järvi rakentaa henkilötarinansa tapauskohtaisesti. Käytännön syiden lisäksi ratkaisu johtuu kerronnallisista syistä. Myös tietokirjojen kirjoittaminen edellyttää jatkuvia valintoja ja dramaturgian hallintaa. Esimerkiksi monotoniaa tai lähteiden liian yksityiskohtaista käyttöä on syytä välttää.
Mann oli poikkeushahmo, julkisesti homo 1920–30-lukujen Euroopassa.
”Muutenkin Klaus Mann on erilainen tapaus. Hänen kohdallaan käytän lähteenä pääosin julkaistuja teoksia. Alkuperäistä arkistoaineistoa käytän, kun kirjoitan kytköksestä Suomeen. Mann oli ihastunut Pariisissa tapaamaansa suomalaiseen mieheen.”
”Mann on mukana kirjassa myös siksi, että hänen kauttaan voin käsitellä eurooppalaista sateenkaarihistoriaa. Hän oli poikkeushahmo, julkisesti homo 1920–30-lukujen Euroopassa. Hän ei tuntenut suomalaisia kollegoitaan, mutta kaikilla heillä oli samankaltaisia kokemuksia siitä, millaista oli olla erilainen.”
Teksti: Ville Hänninen