Alfred Kordelin oli legendaarinen liikemies ja monialainen yrittäjäpersoona 1900-luvun alun Suomessa. Hän kartutti varallisuuttaan nopeaan tahtiin tekemällä rohkeita siirtoja niin teollisuuden, laivanvarustuksen kuin maataloustuotannon alalla ja sai maanviljelysneuvoksen arvonimen 1913. Kordelinin jälkimainetta leimaa hänen traaginen kuolemansa. Venäjän vallankumousvuoden 1917 kuohuntaan liittyneet venäläiset merisotilaat surmasivat Kordelinin aseellisen kahakan yhteydessä lähellä hänen omistamaansa Mommilan kartanoa. Kordelinista tuli kuolemansa jälkeen suurlahjoittaja ja kulttuurimesenaatti. Hänen testamentissaan määrättiin perustettavaksi Alfred Kordelinin Yleinen Edistys- ja Sivistysrahasto (Alfred Kordelinin säätiö). Se jakaa vielä tänäkin päivänä apurahoja yleishyödyllisiin kulttuuritarkoituksiin.

Kordelin osti Kultarannan maa-alueen 1909. Huvilan arkkitehtina toimi Lars Sonck (1870–1956). Sonck oli Suomen johtavia yksityisesti toimineita arkkitehteja, jonka ammattitaitoa liike-elämä hyödynsi laajasti. Kultarannan päärakennus suunniteltiin huippuvarakkaan poikamiehen edustushuvilaksi. Sen alkuperäinen tilajako palveli pääasiassa seuraelämän tarpeita. Kordelin oli varannut itselleen vain kaksi huonetta. Kordelinilla oli myös ajatus, että hänen kuoltuaan rakennus muutettaisiin koti- ja taidemuseoksi.

Arkkitehtuuriltaan Kultarannan päärakennus edustaa kansallisromantiikan jälkeisen 1910-luvun suuntausta kohti niukkailmeistä, aavistuksen verran klassistista muotoilua. Kuutiomaisuutta tavoittelevaa rakennusmassaa on koristeltu hillityin ornamentein. Linnamaisen jykevän rakennuksen paljastaa huvilaksi epäsymmetrisesti sijoitettu korkea näköalatorni sekä rakennusta kiertävät parvekkeet ja terassit. Rakennuksen kivipinnoite on silmiinpistävä. Harmaansävyiset graniittilohkareet on leikattu eri kokoisiksi, mutta saumattu tiiviisti yhteen. Tämä limitysmalli on tuttu monista 1800–1900-lukujen vaihteen kansallisromanttisista monumenteista kuten Sonckin suunnittelemasta Tampereen tuomiokirkosta (1901–1907) ja arkkitehtien Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen Suomen kansallismuseon rakennuksesta (1906–1916). Karkeahko graniittipinta luo suomalaiskansallisia viittauksia keskiaikaisiin linnoihin ja kivikirkkoihin. Tosiasiassa tämä robusti julkisivupinnoite oli omaksuttu yhdysvaltalaisilta ja skotlantilaisilta aikalaisarkkitehdeilta.

1900-luvun alun eurooppalaisen suurporvariston itselleen rakennuttamat yksityistalot suunniteltiin lähes aina eräänlaisiksi kokonaistaideteoksiksi siten, että myös niiden kalustus ja sisustus teetettiin kokonaisuuteen soljahtaviksi. Arkkitehti Gösta Kulvik (1879–1941) suunnitteli Kultarantaan useita kalustekokonaisuuksia. Ne edustivat aikakautensa ylellisen huonekalusuunnittelun linjaa, jossa erilaisia historiallisia tyylejä yhdistellen saatiin aikaan barokkisia luomuksia. Valitettavasti huonekaluista on säilynyt vain muutama.

Alfred Kordelinin Kultarannan kokonaisuuteen kuuluu päärakennuksen jatkeena oleva portinvartijan asunnon ja portiikin yhdistelmä sekä raskaan graniittinen, pyöreä huvimaja (Musiikkipaviljonki). Molemmat ovat kaiken todennäköisyyden mukaan Lars Sonckin suunnittelemat. Kultarannan kokonaistaideteokseen kuului jo alun alkaen sitä ympäröivä useampiosainen puutarha. Puutarhan suunnittelivat Helsingin kaupunginpuutarhuri Svante Olsson (1856–1941) ja hänen poikansa Paul (1890–1973). Näyttävin osa puutarhakokonaisuutta on päärakennuksen eteläpuolelle sijoittuva muotopuutarha rakennelmineen. 1600-luvun ranskalaiset, geometriset barokkipuutarhat olivat 1900-luvun alussa tulleet uudelleen muotiin Euroopassa. Alkuperäiseen kokonaisuuteen kuului päärakennuksen tasakatolle perustettu kattopuutarha. Ei ole hämmästyttävää, että se aiheutti katastrofaalisia kosteusongelmia, ja se purettiin jo muutaman vuoden kuluttua. Kordelinin ideoima laaja veistospuisto toteutui vain kahden teoksen osalta, jotka ovat Kultarannassa vieläkin (Felix Nylund: Mies ja nainen sekä Ewert Saarnio: Kokko). Alfred Kordelinin säätiön vuodesta 2011 lähtien järjestämä kesäinen veistosnäyttely on ajatuksellinen jatkumo Kordelinin aikomalle veistospuistolle.

Kordelinin kuollessa marraskuussa 1917 tilan rakennustyöt olivat vielä osittain kesken. Kordelinin kuolinpesän selvitysmiehet (lakimiehet Risto Ryti, Allan Serlachius ja Kaarlo Wahnlund) jatkoivat päärakennuksen ja puutarhan rakennustöitä ja ylläpitoa aina vuoteen 1920. He myös tilasivat kuvanveistäjä Wäinö Aaltoselta (1894–1966) Kordelinin pronssisen rintakuvan puistoon sijoitettavaksi. Se edustaa realistisempaa muotoilua kuin hänen tunnetummat klassisoivat työnsä. Aaltonen oli tässä vaiheessa vasta juuri huomiota saanut 25-vuotias tekijä. Rintakuva lepää massiivisen graniittijalustan päällä, jonka toteutti kiviveistämö Granit Oy, ilmeisesti Aaltosen piirustuksen mukaan. Vuonna 1919 valmistunut veistos asetettiin puistoon 1920. Sen paikka puistossa on kylläkin vaihtunut muutaman kerran.

Syksyllä 1919 kuolinpesän hoitajat ilmoittivat Alfred Kordelinin säätiölle, että on luovuttava Kordelinin ajatuksesta tehdä Kultarannasta museo. Kuolinpesä luovutti Kultarannan Turun yliopiston käyttöön 1920. Tila siirtyi hyvin nopeasti Suomen valtiolle, ja siitä tehtiin Tasavallan presidentin kesäasunto 1923. Käyttötarkoituksen muutoksen myötä rakennuksessa on tehty laajoja lisärakennus- ja muutostöitä. Kuolinpesä oli jo myynyt rakennukseen varta vasten suunnitellut kalusteet. Valtiolle siirtymisen jälkeen myös puutarhaa on kehitetty osin alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavasti. Puutarhatutkija Pirjo Uino toteaa kuitenkin, että tästä huolimatta se on parhaiten säilynyt tyylinsä edustaja maassamme.

Kultarannan puiston aukiolo yleisölle johtaa suoraan Kordelinin testamentin toiveeseen. Pesänselvittäjät Rytin johdolla pitivät aikanaan huolta siitä, että ensin Turun yliopisto ja muutaman vuoden päästä Suomen valtio sitoutuivat ”varaamaan yleisölle vapaan pääsyn kerta viikossa Kultarannan puistoon ja puutarhaan”.

Teksti: Ville Lukkarinen

——–

Lähteet

• Alfred Kordelinin säätiön hallituksen kokouspöytäkirja 8.10.1919 §7. Kordelin pöytäkirjat. Alfred Kordelinin säätiön arkisto.
• Alfred Kordelinin testamentit 3.11.1914 ja 3.4.1917. Alfred Kordelinin säätiön arkisto.
• Osakeyhtiö Granit, Tarjous Alfred Kordelinin rintakuvan jalustasta, 29.4.1920. Saapuneet kirjeet. Kultaranta. Alfred Kordelinin säätiön arkisto.
• Wäinö Aaltosen sopimuskirje Alfred Kordelinin rintakuvan valmistamisesta 28.5.1919. Saapuneet kirjeet. Perunkirjoitukset ja testamentin toimeenpano. Alfred Kordelinin säätiön arkisto.
• Halila, Aimo, Alfred Kordelin. Helsinki: WSOY, 1974.
• Heikkilä, Hannu, Alfred Kordelin ja Kultarannan rakennuttaminen. Kirjassa: Heikkilä, Hannu, toim., Kultaranta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014.
• Korvenmaa, Pekka, Kultarannan arkkitehtuuri. Kirjassa: Heikkilä, Hannu, toim., Kultaranta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014.
• Korvenmaa, Pekka, Lars Sonck. Arkkitehti. Espoo: AtlasArt, 2020.
• Lindström, Fredr. J., Alfred Kordelin. Elämäkerrallinen kuvaus. Porvoo: WSOY, 1923.
• Pfäffli, Heidi & Ahvenjärvi, Heikki, Teosluettelo. Kirjassa: Pfäffli, Heidi, toim., Wäinö Aaltonen 1894–1966. Turku: Wäinö Aaltosen museo, 1994.
• Relas, Jukka, Sisustuksen vuosikymmenet Kultarannassa. Kirjassa: Heikkilä, Hannu, toim., Kultaranta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014.
• Uino, Pirjo, Alussa oli Rakkauden lähde – Kultarannan puisto ja puutarha. Kirjassa: Heikkilä, Hannu, toim., Kultaranta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014.