Suuret kulttuurihankkeet haettavana tammikuussa, hakuinfo 19.11. verkossa

Suuret kulttuurihankkeet ovat säätiömme kärkihankkeita, toimintamme helmiä. Mahdollistamme ajankohtaisia ja kunnianhimoisia hankkeita, joilla on yhteiskunnallista, tieteellistä, sivistyksellistä ja/tai taiteellista merkitystä. Hankkeet tähtäävät muutokseen ja toimintaan, joka kantaa myös apurahakauden jälkeen. Haku on avoinna 15.–31.1.2027.

Kordelinin säätiön Suuret kulttuurihankkeet -haku on avoinna tammikuussa. Tuemme läpimurtoihin tähtääviä kunnianhimoisia hankkeita, joilla on yhteiskunnallista, tieteellistä, sivistyksellistä ja/tai taiteellista merkitystä. Suuri kulttuurihanke uudistaa omaa alaansa: hanke luo uutta tietoa, uudenlaisia toimintamalleja, sisältöjä tai esimerkiksi uutta osaamista.

Taiteessa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi yleisöpohjan laajentamista tai uutta kansainvälistä toimintaa tai yhteistyötä. Tieteen hankkeessa merkityksellistä on tiedon tuottamisen ohella se, miten tutkimustietoa sovelletaan käytäntöön. Kansanvalistuksen hankkeet etsivät ratkaisuja ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen ilmiöön tai haasteeseen. Suuret kulttuurihankkeet voivat olla myös monialaisia.

Arvioinnissa painotetaan pidemmän aikavälin tavoitteita ja hankkeen mahdollistamaa kehitysaskelta. Lisäksi arvioinnissa painotetaan hankkeen ajankohtaisuutta, merkittävyyttä ja erottuvuutta. Haluamme mahdollistaa uudenlaisia näkökulmia, polkuja ja ratkaisuja.

Apuraha on suunnattu yhteisöille ja kaksivuotinen, suuruudeltaan 100 000–300 000 euroa. Apurahaa haetaan yhdellä hakemuksella kahdeksi vuodeksi. 

Infotilaisuus 19.11.2026 verkossa

Järjestämme Suurista kulttuurihankkeista infotilaisuuden torstaina 19.11. klo 10-11 verkossa. Säätiön apuraha-asiantuntija Saara Terva kertoo Suuret kulttuurihankkeet -apurahasta ja vastaa osallistujien kysymyksiin.

Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen: Ilmoittaudu mukaan
Tilaisuuden kielenä on suomi, tilaisuutta ei tallenneta.

Suuret kulttuurihankket -apuraha on haettavana 15.–31. tammikuuta 2027. Hakuaika päättyy 31.1.2027 klo 16.00 Suomen aikaa. Hakukuvaus ja lisätietoa apurahasta verkkosivuillamme: Suuret kulttuurihankkeet.