Anna Chydenius
Kordelinin säätiöltä 0,9 miljoonaa euroa tutkimukseen
Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt 0,9 miljoonaa euroa tutkimus- ja tietohankkeisiin. Suurin rahoitus, 300 000 euroa, myönnettiin humanistista tutkimusta ja tekoälytutkimusta yhdistävään suomalaisen kirjallisuuden atlakseen. Suomen taiteen historian uudelleen kirjoittamiseen säätiö myönsi 240 000 euroa, Kansalliskirjaston saamenkielisten kieli- ja kulttuuriaineistojen saatavuuden parantamiseen 240 000 euroa sekä metsämäntyjä sairastuttavan taudin tutkimiseen 130 000 euroa.
Säätiöiden post doc -poolin haku avoinna
Säätiöiden post doc –pooli järjestää kevään apurahahaun ajalla 1.1.–31.1.2022. Poolin kautta myönnettävät apurahat on tarkoitettu väitöskirjan jälkeiseen tutkimustyöhön ulkomailla. Ehtona on, että ulkomainen tutkimusjakso kestää vähintään kuusi kuukautta. Haun tulokset julkistetaan huhtikuussa 2022. Post doc –apurahalla voidaan kattaa kaikki ulkomailla […]
Apurahahaut tammikuussa 2022
Apurahahaut tammikuussa 2022 Tammikuussa 2022 haettavissa ovat suuret kulttuurihankkeet -apurahat sekä säätiön kaupunki- ja kohderahastojen pienemmät apurahat. Molempien hakujen hakuaika alkaa lauantaina 1.1.2022 ja päättyy maanantaina 31.1.2022. Apurahaa haetaan apurahojen verkkopalvelussa rekisteröitymällä hakijaksi ja täyttämällä sähköinen lomake. Päätökset tammikuun hausta […]
Ihmisen kuva -näyttely avautuu 4.12.2022
Kuopion taidemuseossa avautuu lauantaina 4. joulukuuta 2021 näyttely, jossa on esillä harvoin nähtyjä teoksia yksityisten taidesäätiöiden kokoelmista. Näyttely tarkastelee, kuinka taiteilijat ovat kuvanneet ihmistä kotimaisessa kuvataiteessa 1860-luvulta nykypäiviin, Ferdinand von Wrightistä Elina Brotherukseen. Ihmisen kuva -näyttely toteutetaan yhteistyössä Suomalaiset taidesäätiöt […]
Valtion ja säätiöiden yhteinen rahasto kasvattaa esittävän taiteen tukea uudella mallilla
Valtio ja suuret suomalaiset säätiöt perustavat yhteisen rahaston, joka tukee taidetta miljoonilla euroilla. Alkuvaiheessa tukea saavat esittävän taiteen vapaat ryhmät, jotka tekevät yhteistyötä valtionosuutta saavien taidelaitosten kanssa. Uuden rahaston ei ole tarkoitus paikata muualla tehtyjä säästöjä, vaan sillä tavoitellaan laajempia […]
3,7 meur apurahoja elokuun päähaun kautta
Säätiö on elokuun päähaun kautta jakanut 3,7 miljoonaa euroa apurahoja. Tieteeseen säätiö myönsi 1,2 miljoonaa euroa, taiteeseen 1,1 miljoonaa euroa sekä kirjallisuuteen ja kansanvalistukseen 0,7 meur kumpaiseenkin. Kaiken kaikkiaan 231 apurahaa, yhteensä 3.7 miljoonaa euroa. Ohjeet apurahan käyttämiseen ja mahdollisiin […]
Kaari Utrio: Kun väärä yleisö täytti taiteen huoneet
Viimeiset puolitoista vuotta on ollut outoa aikaa, jonkalaisesta yksikään sukupolvi ei ole kertomassa meille. Kun teatterit, konserttisalit, galleriat, museot ja kirjastot viime vuoden maaliskuussa sulkeutuivat ja tapahtumat kiellettiin, tapahtui nykyisille sukupolville ennen näkemätön asia. Taide menetti elävän yleisön. Sellaista ei […]
Kordelinin säätiöltä 50 000 euron palkinnot Roope Uusitalolle, Kaari Utriolle ja arkkitehtitoimisto Livadylle
Julkistalouden professori Roope Uusitalo, kirjailija Kaari Utrio ja arkkitehtitoimisto Livady ovat saaneet tämänvuotiset Alfred Kordelinin -palkinnot. Palkinnonsaajat valitsi toimikunta, johon kuuluivat ohjelmajohtaja Jenni Haukio, puheenjohtaja Erkki Liikanen, johtaja Ville Vilén, professori Minna Palmroth, hallituksen puheenjohtaja Juha Laaksonen (pj.) sekä dosentti […]
Hakijamäärä laski elokuun päähaussa
Alfred Kordelinin säätiön päähaku päättyi sunnuntaina 15. elokuuta 2021 klo 24:00 Suomen aikaa. Hakijamäärä laski yhdeksän prosenttia viime vuoteen verrattuna. Apurahahakemuksia jätettiin tänä vuonna 3 059 ja viime vuonna 3 346 kappaletta. Aloittain tarkasteltuna eniten apurahoja haettiin kuvataiteisiin (617 kpl), kaunokirjallisuuteen (439 […]
Apurahahaku päättyy pian – viime hetken tekniset vinkit
Hakuaika ja toimiston aukiolo Alfred Kordelinin säätiön elokuun haku päättyy sunnuntaina 15.8 klo 24:00 Suomen aikaa. Hakemukset tulee olla jätetty apurahojen verkkopalvelun kautta määräaikaan mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia tai liitteitä ei käsitellä eikä niitä voi toimittaa jälkikäteen. Väitöskirjoihin ja väitöskirjojen jälkeiseen […]