Alfred Kordelinin säätiö

1920-2020

Alfred Kordelin teki elinaikanaan Risto Rytin avustuksella useita testamentteja, joista viimeisin on päivätty 3.4.1917. Testamentin 33. artiklassa Kordelin määräsi, että hänen omaisuudestaan on muodostettava Alfred Kordelinin Yleinen Edistys- ja Sivistysrahasto.

 

Tuntematon legenda

Liikemies ja maanviljelysneuvos Alfred Kordelin (6. marraskuuta 1868 Rauma – 7. marraskuuta 1917 Hausjärvi) surmattiin Mommilan kartanon läheisyydessä marraskuussa 1917. Kartanoon tunkeutuneen venäläisen sotilasjoukon ja heitä pidättämään tulleiden suojeluskuntalaisten kohtaaminen päättyi kohtalokkaasti laukaustenvaihtoon. Monen aikalaisen silmissä nämä ”Mommilan veriteot” olivat kaksi kuukautta myöhemmin alkaneen sisällissodan esinäytös. Kordelin oli kouluja käymätön merimiehen poika, joka oli luonut omaisuutensa lähes tyhjästä. Kordelin aloitti uransa konkurssipesiä ostamalla ja päätyi maan suurimpiin kuuluvaksi maanomistajaksi ja teollisuudenharjoittajaksi. Vaurauden ohella Kordelinia määritti hänen tuntemattomuutensa. Kordelin pysyi koko ikänsä naimattomana ja lapsettomana, eikä liikkunut seurapiireissä. Häntä luonnehdittiin kohteliaaksi, mutta etäiseksi mieheksi.


Kordelinin kohtalon hetket – Historioitsija Teemu Keskisarja

 

Alkusäätiö

Kordelin testamenttasi valtaosan omaisuudestaan suomalaisen kulttuurin tukemiseen. Yhteensä 33-kohtaisen testamentin viimeisessä kohdassa määrättiin Kordelinin nimissä perustettavasta yleisestä edistys- ja sivistysrahastosta. Säätiön korkovaroja tuli testamentin mukaan käyttää ”suomalaisen tieteen, kirjallisuuden ja taiteen edistämiseen palkintojen, stipendien ja matka-apurahojen muodossa sekä kansanvalistusharrastusten kannattamiseen”.

Testamentin toimeenpanosta vastasi Kordelinin luottomies, lakimies Risto Ryti, josta myöhemmin tuli Suomen tasavallan viides presidentti. Säätiön toimintaa ohjaava ohjesääntö laadittiin Suomalaisen Tiedeakatemian johdolla. Säätiön säännöt hyväksyttiin 31.12.1918, ja ensimmäiset apurahat säätiö jakoi huhtikuussa 1920. Kordelinin säätiö oli maan ensimmäinen laaja-alaisesti kulttuuria ja tiedettä tukeva kulttuurisäätiö, ja toimi esikuvana monelle myöhemmin perustetulle säätiölle. Köyhässä maassa säätiöön asetettiin suuria toiveita kansallisen kulttuurin rahoittamiseksi.

 

 

Suomalaisen kulttuurin rahoittaja

Säätiön myöntämää apurahaa ovat nauttineet lukuisat suomalaisen kulttuurin suurnimet. Säätiön ensimmäinen tuensaaja oli kirjailija Ilmari Kianto, jolle lokakuussa 1918 maksettu apuraha oli poikkeuksellinen: se myönnettiin ilman varsinaista hakemusta ja kaksi kuukautta ennen säätiön ohjesäännön vahvistamista. Rahoilla Kianto kattoi suurperheensä asumiskuluja Kuopiossa. Ensimmäisessä apurahojen jaossa apurahan saivat mm. meteorologi Vilho Väisälä, kirjailija Eino Leino, kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen ja säveltäjä Leevi Madetoja.

Säätiön myöntämillä matka-apurahoilla oli suuri merkitys kansainvälisten virtausten välittämisessä Suomeen. Säätiön tuella mm. arkkitehtipari Alvar ja Aino Aalto matkaili Euroopassa kesällä 1928 tutustuen modernismin uranuurtajiin. Näiden kulttuurin kärkinimien lisäksi säätiö rahoitti laajasti myös arkisempaa kulttuuri- ja kansanvalistustyötä, kuten näyttelijöiden ja sanomalehtimiesten kurssitoimintaa. Säätiöllä ja suomalais-ugrilaisella kielitieteellä oli myös vuosikymmeniä kestänyt yhteys. Kordelinin säätiö tuki useiden fennougristien tutkimustyötä jokavuotisin apurahoin ja avusti siten näiden tutkimustulosten julkaisussa. Apurahojen lisäksi Kordelinin säätiö on jakanut kunniapalkintoja vuodesta 1923 alkaen. Ensimmäinen kunniapalkinto myönnettiin säveltäjä Jean Sibeliukselle.

 

 

Vaikeasti hallittava raha

Inflaatio oli koitua Kordelinin säätiön kohtaloksi. Ensimmäisen maailmansodan inflaatio söi Kordelinin kuolinpesän arvoa jo ennen säätiön toiminnan aloittamista. Toisen maailmansodan nostattaman inflaation jälkeen säätiön tase oli supistunut enää viidesosaan alkuperäisestä, ja alkujaan Suomen varakkain säätiö oli muuttunut säätiöksi muiden joukossa. 1950- ja 1960-luvuilla säätiön keskeinen toimintamuoto oli matka-apurahojen jakaminen. Tämän lisäksi säätiöllä oli merkittävä rooli uusien kansa- ja oppikoulujen rahoittajana ennen peruskoulu-uudistuksen toteuttamista. Sodan jälkeen säätiökenttä joutui kahteen otteeseen poliittiseen torjuntataisteluun. Vasemmiston vaalivoitot vuosina 1945 ja 1966 johtivat keskusteluihin säätiöiden yhteiskunnallisesta valvonnasta ja niiden pääomien sosialisoimisesta, mutta suunnitelmat eivät lopulta toteutuneet. Konkreettisin tulos niistä oli säätiöiden yhteistoiminnan tiivistyminen, jonka seurauksena vuonna 1973 perustettiin Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta (nykyisin Säätiöt ja rahastot ry.). Kordelinin säätiö oli perustajajäsenten joukossa.

1980-luvulta alkaen Kordelinin säätiö pystyi onnistuneen omaisuudenhoidon avulla palauttamaan menettämänsä varallisuuden. Säätiö oli mukana yhdessä suomalaisen pörssihistorian keskeisistä tapahtumaketjuista, ensin torjumassa WSOY:n valtausoperaatiota ja myöhemmin 2000-luvun alussa luomassa WSOY:n ja Sanoman fuusiota. Näin säätiön jakamien apurahojen määrää ja arvoa oli mahdollista kasvattaa. Samalla säätiön toimintamuodoista poistettiin Kordelinin sukulaisten tukeminen. 1970-luvun lopulle asti säätiö oli tukenut pienimuotoisesti Alfred Kordelinin sisarusten ja näiden lasten koulutusta.

 

 

”Säätiö kuin elämä”

Säätiö on 2000-luvulla modernisoinut toimintaansa, mutta edelleen säätiön tuki kattaa koko suomalaisen tieteen, taiteen, kirjallisuuden ja kansanvalistuksen kentän. Vuodesta 2017 säätiö on myöntänyt aiempaa suurempia, monivuotisiin kulttuurihankkeisiin tarkoitettuja apurahoja. Vastaavien hankkeiden rahoitus oli aiemmin edellyttänyt useiden säätiöiden yhteistyötä. Vuosien varrella säätiön päärahaston rinnalle on myös perustettu lukuisia kaupunki- ja kohderahastoja, jotka myöntävät tukea tarkasti kohdennettuihin hankkeisiin. Alfred Kordelinin säätiöllä on nykyään yhdeksän kaupunkirahastoa ja seitsemän kohderahastoa.

Säätiön tuki suomalaiselle tieteelle ja taiteelle on koko sen historian ajan pysynyt sen perustajan tahdon mukaisesti laaja-alaisena. Viimeisen kymmenen vuoden aikana (2009–2019) säätiö on vastaanottanut noin 50 000 hakemusta ja jakanut apurahoina yhteensä 50 miljoonaa euroa noin kuudelle tuhannelle hankkeelle. Erään arvion mukaan säätiön tukemien hankkeiden kirjo on laaja ”kuin itse elämä”.

 


 

Säätiö

”Suomen Nobelin” tarina

Säätiö kertoo Alfred Kordelinin säätiön satavuotisesta taipaleesta suomalaisen tieteen ja taiteen rahoittajana. Kirjassa kuvataan säätiön syntyä sisällissodan jälkeisessä Suomessa, nousua maan vauraimmaksi säätiöksi ja ”Suomen Nobeliksi” sekä varojen menetystä ja uutta nousua 1980-luvun lopulta alkaen. Säätiön rahoittamista tuhansista tieteen ja taiteen hankkeista kertovat tarinat toimivat kurkistusaukkoina suomalaiseen kulttuurihistoriaan. Samalla rakentuu kuva suomalaisen tiede- ja kulttuurielämän muutoksesta.


Teksti: Antti Parpola
Kuvat/mediasisältö:
Alfred Kordelinin testamentti. Kuvaaja Meeri Utti.
Kordelinin kohtalon hetket. Tuotanto: Alfred Kordelinin säätiö, YLE Intervisio
Säätiön ensimmäisten apurahojen hakuilmoitus vuodelta 1919.
Suomen näytelmäkirjailijaliiton julkaisu “Naamio” ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1924, mutta vain yhden numeron verran. Lehden toimittajana toimi Huugo Jalkanen, joka sai Kordelinin säätiön apurahan ensimmäiseen ulkomaanmatkaansa vuonna 1922.
Vilho Väisälä avustajineen kuljettamassa säähavaintopalloa mittauslaitteineen lähtöpaikalleen Tampereella vuonna 1934. Säätiö myönsi 150 000 markkaa tutkimuksiin, jotka Väisälän johtama kolmihenkinen tutkimusryhmä suoritti vuonna 1939 tekemällä kaikkiaan 112 mittausta sondien avulla. Väisälän radiosondi osoittautui menestykseksi, sillä se mahdollisti uudenlaisen ilmakehän ilmiöiden havainnoinnin.
Pekka Halosen Talvimaisema Kinahmista (1923) ja Wilho Sjöströmin Kultaranta (1928). Alfred Kordelinin säätiö on kerännyt taidetta ensimmäisestä toimintavuodestaan lähtien. Hankintoja tehtiin erityisesti 1920-, 1930- ja 1950-luvuilla. Kordelinin Kultarannan siirryttyä valtion omaisuudeksi ja presidentin kesäasunnoksi säätiön piirissä keskusteltiin 1920-luvun aikana oman taidemuseon ja -kokoelman luomisesta. Lopulta päädyttiin siihen, että osa käytettävissä olleista apurahavaroista osoitettiin taidehankintoihin. Syntynyt kokoelma heijastelee mielenkiintoisesti Suomen 1920- ja 30-lukujen taide-elämää.
Lasse Nummen teos Intohimo olemassaoloon (1949). Säätiö rahoitti Nummen kaltaisia nousevia kykyjä ennen heidän lopullista läpimurtoaan.
Elina Vaaran suomentama teos Sonetteja Lauralle. Vuonna 1963 kirjallisuusrahastosta alettiin myöntää suomentajapalkintoja ja ensimmäisenä sen sai Elina Vaara.