UKK | Tammikuun apurahat

Suuret kulttuurihankkeet
Siltarahoitus
Kaupunkirahastojen apurahat
Tekniset kysymykset

 

Suuret kulttuurihankkeet

Mikä on Suuri kulttuurihanke?

Suuret kulttuurihankkeet ovat Alfred Kordelinin säätiön rahoittamia kaksivuotisia hankkeita. Rahoitettavat hankkeet ovat kunnianhimoisia ja tarjoavat ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin taiteen, tieteen tai kansanvalistuksen näkökulmista tai niiden yhdistelminä. Hankkeet ovat kauaskantoisia: niiden vaikutukset ulottuvat pitkälle ja leviävät laajalle yhteiskuntaan. Hanke voi olla lähtökohdiltaan paikallinen, mutta edellisten reunaehtojen tulee tässäkin tapauksessa täyttyä.

Rahoitus on tarkoitettu yhteisöille ja rekisteröidyille yhdistyksille, rahoituksen suuruus on hankkeesta riippuen 100 000–300 000 euroa.

Onko Alfred Kordelinin säätiö määritellyt vähimmäismäärän omarahoitusosuudelle?

Omarahoitusosuudelle ei ole määritelty vähimmäismäärää. Selkeästi määritelty omarahoitusosuus kertoo yhteisön omasta sitoutumisesta hankkeeseen.

Millaista pitkän aikavälin suunnittelua ja jatkuvuutta hankkeilta odotetaan?

Hakijoiden tulisi suunnata katseensa useamman vuoden päähän ja asettaa hankkeelle selkeät tavoitteet sekä raamit tulevaisuudelle. Mitä hankkeella saavutetaan ja miksi hanke on tärkeä? Tarvitseeko toiminta rahoituskauden jälkeen vielä jatkorahoitusta ja miten se järjestetään? Kuka vastaa toiminnasta rahoituskauden jälkeen? Valmistaudu vastaamaan näihin kysymyksiin jo hakuvaiheessa. Tavoitteena on, että hankkeessa syntynyt tieto, tulokset, osaaminen, mallit, menetelmät tai verkostot säilyvät hankkeen päättyessä, löytävät paikkansa osana jo olemassa olevia rakenteita tai vakiintuvat pysyviksi toiminnaksi.

Voiko juuri perustettu yhdistys hakea apurahaa?

Uusi, vasta perustettu yhdistys voi hakea apurahaa. Jos hakuhetkellä käytettävissäsi ei ole tilintarkastajien vahvistamaa toimintakertomusta ja tilinpäätöstä, liitä mukaan muu vapaamuotoinen ja kattava selvitys yhteisösi taloudesta ja toiminnasta.

Mikä on hakuilmoituksessa mainittu kiinnostuksenilmaus ja millainen sen pitäisi olla muodoltaan ja sisällöltään? Keneltä kiinnostuksenilmaus pyydetään?

Kiinnostuksenilmauksella vahvistat, että hakemuksessa mainitsemasi yhteistyökumppanit sitoutuvat hankkeeseen. Tämä todennetaan liittämällä hakemukseen em. taholta saatu sähköpostiviesti tai muu dokumentti pdf-tiedostona. Kiinnostuksenilmauksesta tulisi käydä selkeästi esille osapuolet ja yhteistyön luonne. Sopimuksia ei tule toimittaa. Jos kumppaneita on useampi, liitä kaikki kiinnostuksenilmaukset yhteen liitetiedostoon (pdf).

Minkälainen on hyvä työsuunnitelma?

Hakemusten arvioinnissa korostetaan vaikuttavuutta, poikkialaisuutta ja pitkän aikavälin jatkuvuutta. Käytä aikaa peruskysymysten pohtimiseen: Miksi hanke tehdään, mitä lisäarvoa toiminta tuottaa, kuka/ketkä siitä hyötyvät ja miten toiminta säteilee ympäristöön. Työsuunnitelma on pituudeltaan noin viiden sivun mittainen. Käytä selkeää yleiskieltä.

Voiko hakija olla ulkomainen organisaatio, esimerkiksi yliopisto?

Ei voi. Apurahaa voivat hakea vain yhteisöt, joilla on suomalainen y-tunnus.

*****

Siltarahoitus

Ketkä voivat hakea Siltarahoitusta?

Siltarahoitusta voivat hakea ainoastaan hankkeet, joille säätiö on myöntänyt aiemmin tukea Suuret kulttuurihankkeet -ohjelmasta. Rahoitusta voidaan myöntää hankkeille jatkuvuuden ja vaikuttavuuden tueksi. Hankkeiden on oltava edelleen aktiivisia.

*****

Kaupunkirahastojen apurahat

Kuka voi hakea kaupunkirahastojen apurahoja?

Apurahaa voivat hakea suomalaiset tai Suomessa toimivat yksityishenkilöt ja rekisteröidyt, y-tunnuksella toimivat yhteisöt. Työryhmä voi hakea, jos apurahan virallisena hakijana toimii yhteisö, esimerkiksi yhdistys, osuuskunta tai yritys. Kaupunkirahastoista ei myönnetä henkilökohtaisia työskentelyapurahoja.

Millaisia muutoksia kaupunkirahastojen apurahoihin on tullut?

Kordelinin säätiön kaupunkirahastojen apurahat ovat aiempaa suurempia ja haettavina jatkossa joka toinen vuosi, seuraavan kerran vuonna 2026. Suuremmilla apurahoilla säätiö haluaa mahdollistaa laajemmat hankekokonaisuudet sekä pidempikestoisen työskentelyn ja toiminnan. Muutos kumpuaa säätiön uudesta strategiasta: säätiön rahoituksella tuetaan pitkäjänteistä ja tavoitteellista työskentelyä ja vastataan yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Kaupunkirahastojemme apurahoille on määritelty osana uutta strategiaa yhteinen tavoite. Apurahoilla tuetaan hankkeita, jotka edistävät yhteistä hyvää, rakentavat vuoropuhelua ja luovat uusia toiminnan ja yhteistyön muotoja. Hankkeen lopputuloksena voi syntyä esimerkiksi yleisötapahtuma, esitys, konserttisarja tai julkinen teos. Keskeistä on, että hanke ja sen lopputulos tehdään alueen asukkaiden nähtäväksi ja koettavaksi.

Mikä on hakuilmoituksessa mainittu kiinnostuksenilmaus ja millainen sen pitäisi olla muodoltaan ja sisällöltään? Keneltä kiinnostuksenilmaus pyydetään?

Säätiö edellyttää hakijan osoittavan jo hakuvaiheessa, että hankkeen yhteistyökumppani on ilmaissut kiinnostuksensa hanketta kohtaan. Tämä todennetaan liittämällä hakemukseen em. taholta saatu sähköpostiviesti tai muu dokumentti pdf-tiedostona. Kiinnostuksenilmauksen voi pyytää esimerkiksi tuottajalta, jakelijalta tai julkaisijalta. Kiinnostuksenilmauksesta tulisi käydä selkeästi esille osapuolet, yhteistyön luonne sekä dokumentin laatijan kiinnostus/halu yhteistyöhön hakijan kanssa. Sopimuksia ei tule toimittaa.

Voinko lähettää useamman kuin yhden hakemuksen?

Useamman hakemuksen lähettämiselle ei ole estettä, mutta kannustamme hakijoita priorisoimaan hankkeita ja tekemään yhden hakemuksen hakijaa kohden.

Voiko rahastoista hakea apurahaa esimerkiksi kirjan kirjoittamiseen tai soittimen hankintaan?

Ei voi. Rahastojen apurahoilla pyritään tukemaan paikallista taide- ja kulttuuritoimintaa, josta mahdollisimman moni pääsee osalliseksi.

*****

Kaikkia tammikuun apurahoja koskevat yleiset tekniset kysymykset


En saa hakemusta lähetettyä. Palvelu ilmoittaa, että minulta puuttuu liite.

Hakemuksen lähettäminen edellyttää, että olet liittänyt Liitteet-välilehdellä mukaan kaikki pakolliset liitteet. Tarkista, että kaikki liitteet ovat mukana ja olet valinnut kullekin liitteelle sitä kuvaavan liitetyypin.

Järjestelmä ei hyväksy liitettä. Miten toimin?

Tarkista, että liite on muotoa .pdf ja ettei se ylitä sallittua enimmäiskokoa 3MB. Pienennä tiedostoa ja/tai luo pdf-tiedosto tarvittaessa uudemman kerran.

Minulla ei ole tarvittavaa liitettä hakuaikana. Voiko liitteen toimittaa myöhemmin?

Ei voi.  Hakemuksen ja kaikkien liitteiden tulee olla toimitettuna hakuajan päättymiseen mennessä apurahapalvelun kautta. Emme vastaanota myöhästyneitä liitteitä tai täydennä puutteellisia hakemuksia jälkikäteen.

Ehdin jo lähettää hakemukseni, mutta huomasin siinä virheen. Miten voin muokata hakemustani?

Voit muokata hakemustasi hakuajan puitteissa seuraavin ohjein:

  1. Kirjaudu palveluun.
  2. Hakemuksesi tila on ”Lähetetty”.
  3. Valitse hakemuksesi kohdalla ”Avaa”.
  4. Hakemuslomakkeen alareunassa näet vaihtoehdon ”Peruuta hakemuksesi lähetys Alfred Kordelinin säätiölle”. Klikkaa vaihtoehtoa.
  5. Lomake kysyy, haluatko peruuttaa lähetyksen. Jatka ohjeiden mukaan.
  6. Hakemus on nyt ”Kesken”-tilassa ja muokattavissa. Tee haluamasi muutokset ja tallenna.
  7. Lähetä lopuksi hakemus uudelleen klikkaamalla ”Lähetä hakemus Alfred Kordelinin säätiölle”.
  8. Hakemus on lähetetty onnistuneesti, kun sen tila on ”Lähetetty”.


En pysty tallentamaan liitteitä tai muutoksia hakulomakkeeseen.

Tarkista, että hakemuksesi tila on ”Kesken”. Vain keskeneräistä hakemusta voi muokata. Jos olet vahingossa lähettänyt hakemuksesi, voit peruuttaa lähetyksen edellisen kohdan ohjeilla. Huomaathan, että hakemusta voi muokata vain hakuaikana.

Millä kielellä hakemuksen voi tehdä?

Hakemuslomakkeen voi täyttää suomeksi tai englanniksi. Hakulomakkeen kysymykset ovat tarjolla edellä mainituilla kielillä.