Aino Tenkanen säveltää kahdeksan neliön kopissa, mutta ei erakoidu neljän seinän sisään. Työ on yhteistyötä.
”Sävelsin apurahavuoden aikana kuusi teosta, niistä kaksi jo tammikuussa. Se on hurja ja rehellisesti sanottuna vähän liiallinenkin määrä”, ammattisäveltäjänä vuodesta 2021 toiminut Aino Tenkanen pohtii.
Yksivuotinen Kordelinin apuraha antoi vuodelle 2024 potkua niin, että se tuntuu jälkikäteen jopa ällistyttävältä. Jalka osui lankulle.
Yksi vuoden aikana syntyneistä teoksista, Kuningatarmehiläisen kuoriutuessa, oli Vaasan kaupunginorkesterin tilaus. Tilausaikataulu oli tavallista tiukempi, mutta kappale syntyi oman työhuoneen rauhassa.
”Sävellän Hyvinkään Villatehtaalla, jossa minulla on vuokralla kahdeksan neliön koppi. Siellä on neljä metriä korkeat seinät ja tosi hyvä kaiku. Jaettu tila ei toimi, koska harva sietäisi kuunnella päivästä toiseen, miten ajatuksista kehkeytyy jotain.”
”Mumisen, mutisen, hymisen, laulan ja soitan pianoa sekä viulua. Samalla kun kokeilen ajatuksiani ja mielleyhtymiäni, teen nuotinnusta tietokoneella. Minulla on kaksi isoa näyttöä, joita voin joko käännellä pystyyn partituuria viimeistellessä tai käyttää vaakatasossa. Silloin saan halutessani heti kokonaissilmäyksen teoksesta.”
”Valmistauduin säveltämiseen hankkimalla paljon tietoa. Se helpottaa rakentamaan äänimaailmaa, joka toimii kuin kielikuvat. En kerro yleisölle, että tässä on melodia, joka tuntuu kuin joku kelluisi ilmapatjalla, mutta pyrin siihen, että joka melodialla ja harmoniasoinnulla olisi merkitys. En tee niin sanottua paperimusiikkia.”
Kuningatarmehiläisen kuoriutuessa -teoksen alussa muusikot soittavat aulassa, keskellä yleisöä. Vähitellen he kulkevat kohti salia.
”Jää epäselväksi, milloin kappale varsinaisesti alkaa. Se on minulle aika tyypillistä. Problematisoin mielelläni kappaleiden alkuja ja loppuja. Klassisen musiikin kentässä hovikonventiot tervehdyksineen ja kumarruksineen ovat yhä todella tavallisia.”
Tenkasen mukaan säveltäminen ei ole useinkaan yksinäisen erakon puuhaa.
”Toki jos on urallaan saavuttanut sellaisen aseman, erakkonakin voi hyvin toimia. Minulle säveltäminen on kuitenkin ennen kaikkea yhteistyötä. Me säveltäjät tarvitsemme muusikoita, jotta teoksemme on olemassa. Olen muiden varassa siinä, mitä huoneella kehkeytyneestä materiaalista todella syntyy.”
”Soittajat ovat ihmisiä ja ihmissuhde heidän kanssaan on tärkeä. Muusikko voi aina kieltäytyä tekemästä, mitä pyydän. Tai tehdä sen huonosti. Tai tehdä vielä paljon paremmin kuin osaan kuvitella. Tämän asetelman kanssa toimiminen vaatii psykologista taitoa. Lopputuloksen on oltava hyvä, ja sen on tunnuttava kaikista kivalta.”
Säveltäjän työ ei tosiaankaan ole vain äänten makustelua ja notaatioiden tekemistä. Siihen liittyy myös hankkeiden suunnittelua ja vetämistä.
”Viime vuoden työläin hanke oli vuosia suunnittelemani pienoisoopperakonsertti, jonka järjestin Hyvinkäällä. Siihen liittyi kaksi säveltämääni pienoisoopperaa, joista toinen oli kantaesitys.”
”Säveltäminen on myös tätä: olosuhteiden varmistamista ja organisointia, työryhmän vetämistä ja budjettien laatimista. Aina kun minulla on deadline, intensiteetti nousee, mutta toimettomana en muulloinkaan pysty paljoa olemaan. Työn vaiheet menevät lomittain.”
Teksti: Ville Hänninen
Kuva: Miikka Pirinen