Anna Kortelainen pääsi kuvaamaan 1900-luvun ensimmäisen puoliskon Helsinkiä energisten ja erikoislaatuisten ihmisten kautta. Samalla hänen oma stadilaisuutensa vahvistui.
Historioitsija ja kirjailija Anna Kortelainen on isänsä kautta neljännen polven stadilainen. Siksi hän tarttui innostuneesti kustantajan ajatukseen kirjasta, joka sisältäisi helsinkiläisten tarinoita. Syksyllä 2025 ilmestyvä Stadin väkeä (Johnny Kniga) kuvaa etenkin maailmansotien välisen ajan Helsinkiä erikoislaatuisten ihmisten ja eri vaiheessa olleiden alueiden kautta.
”En tahtonut tehdä kavalkadia historian jo valmiiksi tunnetuista julkkiksista. Päätin nostaa esiin erikoisia persoonia ja ristiriitaisia hahmoja, jotka ovat olleet syystä tai toisesta hyvinkin tunnettuja, mutta aika on heidät unohtanut.”
Tällainen oli esimerkiksi (silloisin termein) liikenainen Sofia Sjöstedt (1870–1947), joka perusti Munkkiniemeen valtavan pensionaatin. Siitä tuli 1920-luvulla Kadettikoulu ja 1940-luvulla Ilmavoimien esikunta, nyt rakennuksessa on asuntoja.
”Minulla oli kirjaan pienenpieni siementaikinan palanen olemassa. Törmäsin Sjöstedtin nimeen jo parikymmentä vuotta sitten, kun kirjoitin L. Onervasta. Kirjailija Onerva mainitsi saaneensa Sjöstedtiltä rahaa lainaksi. Se kiinnosti minua, sillä Onerva oli aina peeaa – koska muut kuten Eino Leino ja Leevi Madetoja lainasivat häneltä. Naiset eivät saaneet pankista vekseliä. Varakkuutta noina aikoina kartuttanut nainen kiinnosti.”
Stadin väen kaltaista kirjaa on siinä mielessä vaikea tehdä, että kokenutkaan kirjoittaja ei voi arvioida taustatyöhön kuluvan ajan määrää. Kirjaan sopivia tapauksia ei voi tilata saapuvaksi kohdalle.
”Vähäisenkin johtolangan perässä juokseminen on joskus tuloksetonta, ja sillä tavalla tulee tehneeksi hillittömän pitkiä päiviä. Juuri siihen apurahan tarvitsee ja siihen sen käytin.”
Toki arkistojen kaivelu myös kuuluu tietokirjailijan työn parhaisiin puoliin. Monia asioita ei löydä mistään muualta.
”Eräässä matrikkelissa tuli vastaan esimerkiksi ilotulitetehtailija ja kaupunkifestivaalipioneeri Edvin Forsbäck. Hänellä oli Hermannissa tehdas, jossa räjähteli ja syttyi laajoja tulipaloja. Absurdia kyllä hän oli myös vapaapalokunta-aktiivi.”
Samalla kun Kortelainen teki kirjaa, hän tunsi juurtensa vahvistuvan.
”Ensimmäinen osoitteeni oli Töölössä, Museokatu 13:ssa. Kävin puistotädin hoidossa Kansallismuseon sisäpihalla, johon tehdään nyt uudisrakennusta.”
”Siksi yksi teokseni henkilöistä on lapsenlikka. Hän tosin työskenteli ’Skattalla’, Katajanokan puistossa eli nykyisessä Tove Janssonin puistossa. Ajattelen sitä lukua kunnianosoituksena puistotädilleni 1960-luvun lopusta.”
”Ja on kirjani kunnianosoitus Helsingillekin, johon olen vuosi vuodelta rakastuneempi. Välillä kaupunki ei tietenkään vastaa ääneen lausumattomiin odotuksiini ja turhaudun, mutta en ole täällä käymässä enkä turistina vaan lujasti sitoutunut. Kirja on yksi tapa tehdä kaupungille oikeutta ärräpäiden sijaan.”
Teksti: Ville Hänninen
Kuva: Miikka Pirinen