/ Ajankohtaista

Isorättyät: Ei yhtä ilman toista

Taiteilijapariskunta kuvanveistäjät Teija ja Pekka ja Isorättyä, teette yhdessä taidetyötä. Ehkäpä myös vastaatte tähän haastatteluun yhdessä.
Kirjoitimme vastauksia toisiamme täydentäen.

Pekka ja Teija Isorättyä sekä Nature Morte -taideteos. Kuva Juha Åman

Teette taidetyötä yhdessä; mistä yhteistyönne sai alkunsa?
Taideopinnoissamme molemmat painotimme maalaustaiteen opintoja. Suhtauduimme aina dramaattisesti taiteeseen, halusimme antaa sille koko elämämme. Kaivoimme sieluistamme ekspressioita toisensa perään, raastoimme kankaalle kaikki individualistin tuskat. Vuosien työn jälkeen vuonna 2006 onnistuimme lopulta maalaamaan parhaat teoksemme. Niistä jäi kuitenkin tyhjä olo. Olimme tyytyväisiä saavutukseen, mutta silti se tuntui keskinkertaiselta, sillä samalla tajusimme, että ei näistä brainsseista saa tämän enempää irti, vaikka kuinka riuhtoisi. Sitten keksimme, että meillähän on yhteistä muistia tosi paljon: Olemme tosiaan olleet esikoulusta lähtien samoissa kuvioissa, ja että suhteemme muutenkin perustuu enemmän toisen ymmärtämiseen ja haaveiden jakamiseen, kuin yhteisiin ”pelisääntöihin” että voisimme ehkä saavuttaa jonkinlaisen psykologisen modulaation kautta uudenlaisen tason omassa taiteellisessa kehityksessämme. Se oli tietoinen päätös siirtyä post-individualistiseen taiteeseen. Aloimme harrastaa mm. hypnoosia kotona. Päätimme lähteä Helsingistä. Menimme naimisiin ja otimme yhteisen nimen ja aloitimme yhteisen projektin molemmille vieraalla tekniikalla. Tästä lähtien taide on ollut meille uuden oppimista ja seikkailu.

Miten taide löysi sinut? Miten sinusta tuli taiteilija?
Aloimme molemmat yläasteella piirrellä ekspressiivisia kuvia kouluvihkoihin. Luimme maailmankirjallisuutta ja ihailimme boheemia elämäntapaa. Taiteesta tuli teini-iässä kutsumus.

Kuinka teoksesi syntyy?
Seikkailemme maailmalla taiteilijaperheenä ja seuraamme ennusmerkkejä. Usein löydämme tai saamme lahjoituksena jonkin materiaalin, joka edustaa ajallemme jotenkin tyypillistä ilmiötä ja innoittaa meitä rakentelemaan siitä veistosta. Usein etsimme tuolle materiaalille tyypillistä liikettä ja seuraamme sen kuviteltua muistijälkeä. Sen kautta materiaali tulee liitetyksi sekä sen historiaan että oletettuun tulevaisuuteen.

Milloin teos on valmis?
Kun se vastaa visiota, joka luonnosvaiheen ja prosessin alkupuolella syntyy. Toisaalta myös visio teoksesta muuttuu koko ajan, ja muutumme myös itse prosessin myötä. Mutta nämä asiat loksahtelevat yleensä kohdalleen, kun loppu alkaa olla lähellä.

Mitä haluat kertoa taiteellasi?
Tärkeää on kuvata tätä aikaa, missä elämme.  Tuntoja siitä, kun on toinen jalka globaalissa digiverkossa ja toinen vielä niin sanotusti navetassa.

Esittele joku sinulle tärkeä teoksesi?
Nature Morte 2017 -teos tehtiin ARS Fennica näyttelyyn. Teos on representaatio Hugo Simbergin aiheesta Kuoleman Puutarha. Nature Mortea ei voi katsoa ulkopuolelta, vaan katsoja joutuu osaksi teosta. Kulkemalla labyrintissa hän herättää teoksen henkiin ja käynnistää koreografian. Simbergin teoksessa puutarhaa hoitavat munkkimaiset luurankohahmot, meidän versiossamme taas elämää vaalivat kirurgia ja koneet.

Työ alkoi Kemin sairaalan kirurgien materiaalilahjoituksesta. Pakkasimme käytöstä poistetut kirurgien työvälineet kolmeen matkalaukkuun kun matkustimme Kordelinin säätiön sponsoroimaan ISCP-residenssiin New Yorkiin. Työstimme teosta kuusi kuukautta New Yorkissa ja sen jälkeen vielä kolme kuukautta Torniossa. Teos on esillä Kiasmassa helmikuun 2018 loppuun asti.

Materiaali ja siihen liittyvä lataus – mitä kaikkea nämä välineet ovat nähneet – johdattivat meidät kuoleman puutarhaan. Kirurginvälineisiin on ladattu pelko ja toivo. Kun kuolema tulee lähelle, nykyihminen hakeutuu pois luonnosta, tehokkaiden hoitojen ääreen, koneiden leikkaamaksi. Sairaaloissa luonto on läsnä leikkokukkien muodossa. Silti me olemme luontoa, ja kuolema on osa luontoa.

Elämme kiinnostavaa historiallista aikaa. Nykyään digitaalisuus on kiinteä osa elämäämme. Yhtenäistä käsitystä ihmisen osasta osana luontoa ei ole vielä syntynyt tai ainakaan hyväksytty. Teoksessa mietimme nykyihmisen paikkaa jonkinlaisessa väli- tai rajatilassa. Siinä ovat läsnä pelko ja toivo, tuleva ja mennyt.

Haastattelu jatkuu perjantaina 26.1.2018
Teksti: Marita Seitsalo sekä Teija ja Pekka Ylirättyä