Viimeiset puolitoista vuotta on ollut outoa aikaa, jonkalaisesta yksikään sukupolvi ei ole kertomassa meille. Kun teatterit, konserttisalit, galleriat, museot ja kirjastot viime vuoden maaliskuussa sulkeutuivat ja tapahtumat kiellettiin, tapahtui nykyisille sukupolville ennen näkemätön asia.
Taide menetti elävän yleisön. Sellaista ei tapahtunut edes sodan aikana.
Pian ainakin kävi selväksi, että yleisöä tarvitaan, koska jonkun pitää maksaa taiteilijan palkka. Kaikki eivät voi saada apurahoja. Mutta tarvitaanko yleisöä muutenkin kuin maksajaksi?
Ainahan kirjailija voi kirjoittaa, kuvanveistäjä voi veistää, muusikko soittaa, näyttelijä lausua repliikkejä ihan omaksi ilokseen. Moni taiteilija arveleekin tekevänsä taidetta selvittääkseen maailmaa tai itseään itselleen. Voi tietenkin kysyä, miksi sitten julkaista tai asettaa teoksensa julkisesti esille?
Nuoruudessani oli itsestään selvää, että taiteilija ei saa ajatella yleisöä taidetta luodessaan. Jos kaltaiseni naisille kirjoittava viihdekirjailija lausui sanan ”lukija”, se oli kaupallista puhetta, joka oli pahempaa kuin julkinen kiroileminen.
Minä olisin toki kirjoittanut, vaikka en olisi saanut pennin hyrrää. Mutta en olisi kirjoittanut, jos ei olisi ollut yhtään lukijaa. Tarinankertojalle yleisö on olennainen osa teosta.
Takavuosina käytiin kiivasta keskustelua siitä, kuinka teattereihin, konsertteihin ja taidenäyttelyihin saapuu kokonaisia bussilasteja kukkahattutätejä peräti maaseudulta asti. He eivät ymmärrä juuri mitään siitä, mitä taiteilija haluaa sanoa.
Siis väärä yleisö täytti taiteen huoneet. Taiteesta nauttiminen kuului eliittiyleisölle, ei mummoille. Kuitenkin maksavasta kulttuuriyleisöstä kaksi kolmasosaa on keski-ikäisiä tai vanhempia naisia.
Nyt syksyllä 2021 ollaan vietetty puolitoista vuotta ilman meitä mummoja. Ja jotakin on onneksi opittu. Taide tehdään yleisölle, oli yleisö minkälainen tahansa.
Yleisöä tarvitaan muuhunkin kuin käyttämään luottokorttia. Tarvitaan yleisön hengitys, nauru, nyyhkäisyt, hymyt, aplodit. Mummot katsovat, kuuntelevat ja lukevat, koska he rakastavat taidetta. Ja se näkyy.
Nyt kun taide ja yleisö ovat jälleen päässeet kohtaamaan silmästä silmään, kaikkialla tuntuu molemminpuolinen rakkaus ja kunnioitus toinen toistaan kohtaan. Kovan kautta tämä piti oppia, mutta nyt se on koeteltu ja ymmärretty juttu.
Yleisön merkitys on vain kasvanut seuratessa syksyn outoa näytelmää kulttuurin sinänsä pikkiriikkisistä valtion määrärahoista. Tätä kansakuntaa ei ole luotu sodalla eikä rahalla vaan kulttuurilla. Suomalaisen kulttuurin näivettäminen ei voi olla kenenkään etu.
Kaari Utrio
kirjailija
Kirjailija Kaari Utrio on vuoden 2021 Alfred Kordelinin palkinnonsaaja. Utrion puheenvuoro julkaistiin 6.11.2021 Alfred Kordelinin palkintojen julkistamisen yhteydessä.