/ Ajankohtaista

Kordelinin Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot jaettu

Jukkola Food Oy, ruokatoimittaja Riitta Mustonen, viljelijä ja yrittäjä Janne Pihamaa sekä Pro Kala ry palkittiin Kordelinin säätiön Jaakko Kolmosen 2 800 euron suuruisilla ruokakulttuuripalkinnoilla 2.4.2020.

Kuvassa Jukkola Foodin yrittäjät Janne, Veli-Matti, Eveliina, Joonas ja Jussi sekä alkuperäisistä perustajista Paula.

”Palkitut ovat ansiokkaasti edistäneet suomalaista ruokakulttuuria joko valtakunnallisesti tai paikallisesti oman työnsä kautta. Valinnoissa näkyy tänä vuonna lähiruoka ja työ sen hyväksi, maakuntien ruokaperinteet sekä kotimaisen kalan käytön lisäämiseksi tehty työ”, toteaa Alfred Kordelinin säätiön Jaakko Kolmosen rahaston asiamies Petri Kolmonen.

Jukkola Food Oy

Ylijäämämaidosta juustoa – Innovatiivista maaseutuyrittäjyyttä Keski-Pohjanmaalla

Kokkolan Lohtajalla sijaitsevan Jukkola Food Oy:n juuret ovat kahden pariskunnan omistamissa lypsykarjatiloissa, joiden kiintiöiden ylijäämämaitoa päätettiin alkaa yhdessä hyödyntää 30 vuotta sitten. Siitä alkoi leipäjuuston valmistus pieninä määrinä kotioloissa. Juuston ympärille syntyi yritys nimeltä Jukkolan Kotijuustola.

Vuosien varrella leipäjuuston rinnalla alettiin valmistaa myös muita maitotaloustuotteita, kuten jogurttia, kypsytettyjä juustoja ja voita. Vuonna 2014 yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos. Vetovastuu siirtyi vanhemmilta kahdelle seuraavalle sukupolvelle. Nyt yritys työllistää kokopäiväisesti 7 henkilöä, jotka ovat sekä omaa väkeä että ulkopuolisia henkilöitä. Tämän lisäksi yritys työllistää useampia kausityöntekijöitä vuoden eri aikoina. Tänä päivänä Jukkola Food Oy:ssä valmistetaan leipäjuuston lisäksi myös muita herkkuja, kuten maalaisjogurttia, vanhan ajan piimää, gouda-, mustapippuri- ja salaattijuustoa. Uusia ideoita työstetään koko ajan.

Yritys on esimerkillinen menestystarina maaseudun kasvuhakuisesta ja innovatiivisesta perheyrittäjyydestä, joka tuo töitä useammalle henkilölle ja tuottaa laadukkaita maitotaloustuotteita paikallisista raaka-aineista. Juustolan lisäksi Jukkola Food Oy:n pihapiiriin on rakennettu myös muita palveluja, kuten navettakahvila, Navettabileet -konsepti ja vuosittain vaihtuva taidenäyttely, jotka vahvistavat ja laajentavat Jukkolan perheyrittäjyyden brändiä, houkuttelevat alueelle kesäisin tuhansia ihmisiä läheltä ja kaukaa.

Ruokatoimittaja Riitta Mustonen

Suomalaisen ruoan ja sen tekijöiden ansiokas esiin nostaja

Riitta Mustonen on pitkän linjan toimittaja, joka kirjoittaa maaseudusta, suomalaisesta ruoasta ja sen tekijöistä Maaseudun Tulevaisuus -lehteen ja Kantri-kuukausiliitteeseen. Hän on vuosikymmenten ajan vaalinut maakuntien ruokaperinteitä ja -kulttuuria monipuolisella viestinnällä. Laajakatseisena vaikuttajana ja verkostoitujana Mustonen on edistänyt muiden toimijoiden ja organisaatioiden tavoitteita suomalaisen ruokakulttuurin edistämiseksi.

Mustonen tunnetaan myös ruokakirjailijana. Esimerkiksi hänen tekemänsä Ruis­voi­maa-kirja ker­too ru­kiin ties­tä pel­lol­ta suo­ma­lais­ten ruo­ka­pöy­tiin. Ru­kiin tuo­tan­non li­säk­si kir­jas­sa käy­dään läpi muun mu­as­sa sen his­to­ri­aa ja ter­veys­vai­ku­tuk­sia. Jaakko Kolmonen, ahkera ruisleivän puolestapuhuja, on nostettu kirjassa ansiokkaasti esille. Mustonen on myös kansallisesti ja kansainvälisesti verkostoitunut maatalous- ja ruoka-alan kollegoiden kanssa ja toiminut keskeisissä luottamustehtävissä mm. puheenjohtajana Ruokatoimittajat ry:ssä, puheenjohtajana Maataloustoimittajat ry:ssä sekä pääsihteerinä kansainvälisessä maataloustoimittajajärjestössä International Federation of Agricultural Journalists IFAJ:ssa.

Viljelijä, yrittäjä Janne Pihamaa

Lähiruokatoiminnan kehittäjä sekä maaseudun elävöittäjä

Janne Pihamaa on Pihamaan viini- ja puutarhatilan isäntä Päijät-Hämeen Asikkalan Kalkkisissa. Tilalla viljellään mansikkaa, perunoita ja muita kasviksia. Tilaviinit tulivat tuotantoon 2000-luvun alussa. Samaan aikaan Janne Pihamaasta tuli sukupolven vaihdoksessa tilan isäntä. Myöhemmin toiminta laajeni olutpanimolla. Pihamaan tilan pihapiirissä palvelee kesäisin suuren suosion saanut tilapuoti, jossa on myynnissä mm. oman tilan mansikoita, varhaisperunoita ja muita lähiruokaherkkuja, kuten tuoretta maalaisleipää, jauhoja, hilloja, mehuja ja juustoja. Tilapuodin yläkerrassa palvelee viinikahvila, Viinitupa. Kesäisin tilauksesta ryhmille tarjotaan maistuvia ruokailuja oman tilan antimista ja viinien esittelytuokioita.

Janne Pihamaa on ollut keskeinen voimahahmo heinolalaisen lähiruokatori Heilan syntymisessä. Heilasta löytyy yli 250 suomalaisen pientuottajan parhaat tuotteet. Yritys on ainutlaatuinen näyteikkuna suomalaisten pienyrittäjien tuotteisiin ja merkittävä suomalaisten pienyritysten tuotteiden markkinapaikka. Vastaavanlaista, yhtä vetovoimaista suomalaisten tuottajien ja pienyrittäjien tuotteita myyvää yritystä Suomesta ei löydy. Kaupan lisäksi saman katon alta löytyy kahvila-ravintola.

Pro Kala ry

25 vuotta kotimaisen kalan ja kala-alan äänitorvena

Vuonna 1994 perustettiin Kotimainen kala, jonka tavoitteena oli kalan imagon parantaminen, kalan kulutuksen lisääminen sekä saatavuuden ja käytön kehittäminen alan sisäistä yhteistyötä ja tiedottamista unohtamatta. Vuonna 2000 yhdistyksen nimi muuttui Pro Kala ry:ksi.

Vuosien ajan Pro Kala on vienyt toiminnanjohtaja Katriina Partasen johdolla erityisesti kotimaiseen kalaan liittyvää myönteistä mielikuvaa ja viestiä eteenpäin. Modernilla tavalla, perinteitä unohtamatta, yhdistys viestii käytännönläheisesti ja monipuolisin menetelmin, miten ja miksi syödä kalaa, oli se sitten silakkaa, kasvatettua kirjolohta tai järvikalaa. Verkkosivuilla olevat reseptit ovat moderneja ja kaikkien käytettävissä. Yhdistyksen ansiosta kalatietous ja kalojen käsittelytaidot ovat uineet kotitalouksiin, oppilaitoksiin, tukku- ja vähittäiskauppoihin sekä ammattikeittiöihin.

Pro Kala on ansiokkaasti verkottanut kalastajia, kalankasvattajia ja alan yrityksiä. Yhdistyksellä on erittäin suuri merkitys koko kalatoimialalle ja sen sidosryhmille.  Pro Kala on välittänyt alan tietoa poliittiseen päätöksentekoon sekä median hyödynnettäväksi. Yhdistyksen osallistuminen kansainvälisille messuille on mahdollistanut monen kala-alan toimijan kansainvälisen verkostoitumisen ja kaupankäynnin.


Alfred Kordelinin säätiö on palkinnut Jaakko Kolmosen rahaston kautta yksityishenkilöitä, yrityksiä ja muita yhteisöjä ansioituneesta työstä suomalaisen ruokakulttuurin vaalimiseksi ja edistämiseksi vuodesta 2011. Jaakko Kolmonen halusi nimeään kantavaan rahastoonsa arvostamiaan organisaatioita kuten Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen, Marttaliiton, Suomen keittiömestarit sekä Kotitalousopettajien liiton. Näiden taustaorganisaatioiden kautta etsitään palkittavia henkilöitä, ilmiöitä ja toimijoita, jotka ovat merkittävästi edistäneet suomalaista ruokakulttuuria omalla alueellaan tai alallaan. Palkinnonsaajista päätti Alfred Kordelinin säätiön hallitus.

Alfred Kordelinin säätiö on yksityinen yleishyödyllinen apurahasäätiö. Säätiö jakaa vuosittain apurahoina ja palkintoina noin 5 miljoonaa euroa. Jaakko Kolmosen rahasto on yksi kuudestatoista Alfred Kordelinin säätiön kaupunki- ja kohderahastosta. Vuonna 2020 säätiön toiminnan aloittamisesta on kulunut 100 vuotta.

 

Lisätiedot

Petri Kolmonen
Jaakko Kolmosen rahaston asiamies
p. 0500 433 383

Erik Båsk
Alfred Kordelinin säätiön toimitusjohtaja
p. 040 825 8071