Alfred Kordelinin säätiö myönsi 2022 metsämäntyjä sairastuttavan etelänversosurman tutkimiseen 130 000 euron apurahan. Tautia ei ole aiemmin löydetty Suomessa, mutta siitä on tehty viime aikoina havaintoja, joten Luonnonvarakeskus pyysi suomalaisia avuksi näytteiden keruuseen.
”Ihmisiltä tuli valtavasti viestejä havainnoista, ja he olivat huolestuneita tilanteesta”, MTT Eeva Terhonen kertoo.
Ensimmäinen etelänversosurman männyille aiheuttama tuho havaittiin vasta kesällä 2021. Syynä on vahingollisen havuparikassienen leviäminen Suomeen. Terhonen on tutkinut tämän vuoden ajan muun muassa, miten laajalle tauti on jo levinnyt. Hän on alkanut selvittää havuparikkaan leviämisreittiä Suomeen ja tapahtuneen seurauksia Suomen oloissa. Tavoitteena on tuottaa metsänhoitosuosituksia taudin vähentämiseksi.

Mistä havuparikkaan tunnistaa? ”Hän on hyvin pörröinen. Hän on valkoinen. Ajan myötä hän muuttuu sitten tummaksi.”
”Ongelmana on, että havuparikasta ei voi tunnistaa kentällä. Se on kotelosieni, joka ei tee silmälle nähtäviä muodostelmia. Sienen itiöt voi nähdä vain mikroskoopilla tai eristämällä laboratoriossa. Sillä lailla havuparikas löytyi, otetuista näytteistä.”

Monimuotoisuus uhattuna

Keski-Euroopassa etelänversosurma on jo yleinen. Terhonen tutki tautia Göttingenin yliopistossa neljä vuotta ennen kuin alkoi työskennellä Luonnonvarakeskukselle Helsingissä.
”Suomessa oireet sekoitettiin aina kuivuuteen. Taustani vuoksi osasin epäillä, että tämän aiheuttaa jokin muu seikka.”
Ilmaston lämpeneminen ja kuivuus nimenomaan vauhdittavat taudin esiintymistä. Sitä ilmenee etenkin vedenpuutteesta kärsivissä männyissä. Oireita ovat esimerkiksi tyveltä ruskettuvat neulaset ja vakavammissa tapauksissa kokonaan ruskettuvat latvukset.

Kuumat ja kuivat kesät edesauttavat sienen muuttumista taudinaiheuttajaksi, jolloin se voi pystyä murtamaan puun puolustuskyvyn.
”Keski-Euroopassa kesät ovat hyvin kuivia. Kun esimerkiksi luontaisen esiintymisalueensa ulkopuolelle istutetut männyt stressaantuvat, sieni pystyy iskemään niihin ja tappamaankin. Puiden aineenvaihdunta muuttuu stressistä kuten ihmiselläkin.”
Puhtaasti metsiä ajatellen muutaman männyn kuolema ei kenties ole vakavaa, se voi jopa lisätä monimuotoisuutta. Huolena on perinteisten maisemien muuttuminen ja suoranainen köyhtyminen.
”Mänty on hyvin erityinen puu, koska se sopii kuiville kallioille. Meillä ei ole mitään, millä korvata sitä.

Kosmopoliittinen sieni

Ongelmat eivät ole kansallisia. Tutkijat ja tutkimusryhmät keräävät lajikantoja mahdollisimman erilaisista paikoista.
”Havuparikas on hyvin kosmopoliittinen sieni. Kuten muissakin asioissa, myös tässä teemme Saksan, Ruotsin ja muidenkin maiden kanssa runsaasti yhteistyötä. Laajoilla aineistoille voimme yhdistää löytämämme sienen DNA:t ja mallintaa ilmiöitä paremmin.”

Terhosen mukaan on vielä epäselvää, onko kyse tulokaslajista, joka pystyisi sen vuoksi aiheuttamaan kasvuympäristössään tuhoja tehokkaasti.
”Tutkimuksissa etsimme genotyyppejä eli perimää. Sitä varten pitää eristää sienen yksilöt ja niiden DNA. Sitten vertaamme niitä eurooppalaisiin genotyyppeihin ja teemme mallinnuksia, miten laji on liikkunut Euroopassa ja Suomessa.”
”Alustavien tutkimusten pohjalta näyttää, että osa kannoista on liikkunut tänne ja osa on ehkä pysyvämpää laatua. Tällä hetkellä esiintymishavainnot ovat rajoittuneet rannikolle, mikä puoltaa ajatusta, että kyse olisi tulokaslajista.”

Samalla lailla on vielä epävarmaa, missä määrin on kyse ilmastonmuutoksen seurauksista.”Jonkinlaisena tekijänä sitä pidän. Sieniä on alkanut ilmaantua kuivien ja kuumien kesien jälkeen.” Aivan uusi laji havuparikas ei välttämättä ole. Sitä kuvattiin tieteellisesti jo 1800-luvulla. ”Emme voi olla täysin varmoja, onko kyse samasta sienestä. Kuvaukset kuitenkin täsmäävät. Ensimmäiset havuparikkaan aiheuttamat taudit havaittiin Hollannissa 1980-luvulla. Saksassa metsäntutkimuslaitos alkoi kiinnostua ilmiöstä 2010-luvulla.”

Pitää tutkia nyt eikä myöhemmin

Tutkimuksella on rahoitus kahden vuoden ajaksi. Terhonen ei usko, että työ etelänversosurman ja havuparikkaan parissa loppuu siihen.
”Luonnonvarakeskus tiedostaa ongelman ja seuraa sitä pysyvästi jatkossakin. Etelänversosurma ei ole katoamassa. On parempi tutkia taudin syitä nyt ennen kuin se ryöpsähtää käsiin.”
”Emme kuitenkaan voi vielä neuvoa ihmisiä tarkemmin, koska informaatiota ei ole tarpeeksi.”

Suomi on metsätutkimukselle otollinen paikka. Esimerkiksi jokamiehenoikeus ja edelleen voimakas metsäsuhde helpottavat työtä. Kiinnostuneilta tulee Luonnonvarakeskukseen paljon havaintoja. Lisäksi tutkijat pääsevät helpommin paikan päälle. ”Ongelmat ovat aika samat kuin Keski-Euroopassa, mutta täällä tutkija voi vaikuttaa enemmän. Suomessa voi matalammalla kynnyksellä soittaa suoraan omistajalle, sopiiko metsästä ottaa näytteitä.”
”Myös yksityisomaisuuden käsityksessä on eroja. Saksassa monet metsät ovat aidattuja. Suomessa metsä kuin metsä on sellainen, että siellä saa kävellä.”

Kuka?

• Luonnonvarakeskuksen tutkija Eeva Terhonen
• Päätyi töihinsä niin kuin kaikkiin intohimotöihin päädytään: omasta halusta ja sattuman soitosta.
• Opiskellut metsätieteitä Helsingin yliopistossa ja kiinnostunut etenkin metsäpatologiasta, joka tutkii muiden kuin eläinten aiheuttamia puiden tauteja ja vikoja.
• Kordelinin säätiö myönsi Luonnonvarakeskukselle Terhosen vetämään kaksivuotiseen hankkeeseen suuret kulttuurihankkeet-rahoituksen, 130 000 euroa.

Teksti: Ville Hänninen
Kuvat: Eeva Terhonen

---

Tieteen ja kulttuurin tekijöitä 1/2023 | 17.1.2023

Juttu on julkaistu aiemmin säätiön vuosikertomuksessa 2022