/ Ajankohtaista

Nokian kaupungille uusi apuraharahasto

Nokialle on perustettu Alfred Kordelinin säätiön Nokian kaupungin rahasto. Se on säätiön yhdeksäs ja samalla toiseksi suurin kaupunkirahasto 400 000 euron peruspääomalla. Rahastosta myönnetään vuosittain apurahoja paikallisen kulttuurin tukemiseen esimerkiksi tieteelliseen ja taiteelliseen työskentelyyn sekä erilaisiin kulttuurihankkeisiin. Nokian kaupunginvaltuusto päätti asiasta maanantaina 6. maaliskuuta 2017.

Nokian kaupungin kulttuurirahasto perustettiin 1997, mutta lakkautettiin 2007.

”Kaupunkirahaston tarkoitus ei ole vanhentunut, ja uuden rahaston perustaminen sopi hyvin toteutettavaksi Nokian 80-vuotisjuhlavuonna. Halusimme lähteä hakemaan kestävämpää ratkaisua kulttuurin tukemiseen, koska kaupungin vapaa-aikapalveluiden mahdollisuudet kohdeavustuksin avustaa erilaisia kulttuurihankkeita, kaupunkikulttuuria edistäviä aloitteita, kulttuurihyvinvointitoimintaa tai tieteellistä tutkimusta ovat varsin rajalliset. Lähestyimme Alfred Kordelinin säätiötä, jolla on jo ennestään olemassa kahdeksan kaupunkirahastoa, vakiintuneet toimintakäytännöt ja vankka osaaminen tällä alalla”, kertoo Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jari Haapaniemi.

Kordelin säätiön kaupunkirahastojen tarkoitus on paikallisen kulttuurin tukeminen.

”Myöntämällä apurahoja ja palkintoja eri puolella Suomea toimivat kaupunkirahastomme toteuttavat Alfred Kordelinin pyrkimystä kulttuurin sisällisestä voimistumisesta. Säätiö järjestää puitteet, toimijat ovat paikallisia ja myös esitykset apurahojen saajista tehdään paikallisesti”, toteaa Kordelinin säätiön toimitusjohtaja Erik Båsk.

”Nokialla kulttuuritoiminta on vanhastaan ollut vireää. Teollispaikkakunnalla kuorolaulu ja puhallinmusiikki olivat oman aikansa menestys, kumitehtaalla oli jopa oma soittokunta. Harrastajapohjainen Nokian Työväen Teatteri on toiminut yli
100-vuotta ja sen jalanjäljistä on myöhemmin noussut uusia teatterin harrastajaryhmiä. Meillä on ansioituneita kuvataiteilijoita ja kirjailijoita sekä kevyen musiikin Tapsan Tahdit”, jatkaa Haapaniemi.

Alfred Kordelinin säätiö ja Nokian kaupunki lahjoittivat rahaston peruspääomaan
200 000 euroa kumpainenkin. Nokian kaupungin rahasto jakaa ensimmäiset apurahat tammikuussa 2018. Apurahoja voivat hakea kaikenikäiset kulttuurin harrastajat sekä ammattilaiset ja niitä voidaan myöntää yksityishenkilöille, työryhmille tai yhteisöille.

Alfred Kordelinin säätiö voi vastaanottaa rahastolle tehtyjä lahjoituksia.

”Tämän vuoden loppuun asti säätiö antaa jokaista yksityistä Nokian rahastolle lahjoitettua euroa vastaan yhden euron yhteensä 50 000 euroon asti”, kertoo Båsk.

Alfred Kordelinin säätiö on yksi Suomen vanhimmista suomenkielisistä kulttuurisäätiöistä. Se on jakanut apurahoja keskeytyksettä vuodesta 1920. Vuonna 2017 säätiö jakaa apurahoja yhteensä noin 4,9 MEUR. Säätiön päähaku on vuosittain elokuussa. Kaupunki- ja kohderahastojen haku sekä suuret kulttuurihankkeet -haku ovat vuosittain tammikuussa.

Lisätiedot
Alfred Kordelinin säätiö toimitusjohtaja Erik Båsk
040 825 8071

Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jari Haapaniemi
040 023 9220