Pajtim Statovcin kolmas romaani on syntymässä. Ensimmäistä teostaan hän kirjoitti enimmäkseen itselleen, nykyisin yleisölleen. Se on paras asia: yleisö, jolle kirjoittaa.
Pajtim Statovcin ura kirjailijana sai näyttävän alun. Hänen esikoisteoksensa Kissani Jugoslavia oli syksyllä 2014 vuoden kirjallisuustapaus. Teos voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja oli ehdolla Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Sen käännösoikeudet myytiin muutamien seuraavien vuosien aikana 11 kielialueelle – jopa käännöskirjallisuudelle vaikealle markkinalle, USA:han. The New York Times ja New Yorker ylistivät teosta.
Ja se oli ensimmäinen fiktiivinen teksti, minkä Statovci oli ylipäätään koskaan kirjoittanut.
Toinen teos, Tiranan sydän, julkaistiin vuonna 2016. Statovci kirjoitti sitä rinnakkain esikoisteoksensa kanssa ja kärsi menestyksen mukanaan tuomista suorituspaineista. Myös se sai erinomaiset arviot.
Tiranan sydämen ilmestymisen jälkeen hengähdystauko oli tarpeen.
Ihmisten kohtalot haluavat esiin
Tauosta ei kuitenkaan tullut pitkä: kolmas teos on parhaillaan tekeillä.
̶ Inspiraatio voi luovassa työssä iskeä milloin tahansa, eikä sitä voi ennakoida. En osaa enkä halua reagoida siihen muulla tavalla kuin antautumalla kirjoittamiselle, Statovci kuvaa.
Keskeneräisistä käsikirjoituksista hän ei kuitenkaan mielellään puhu.
̶ Päässäni on tarina, jonka haluan kirjoittaa paperille, ihmisiä, joiden kohtalot puskevat minusta ulos.
̶ Työskentelyni on hyvin jaksottaista. En koskaan pakota itseäni kirjoittamaan fiktiota, joten en kirjoita läheskään joka päivä, en välttämättä edes joka viikko. Rakastan kirjoittamista niin paljon, etten halua sen tuntuvan pakolta, vaan pikemminkin pakopaikalta, tilalta jossa tunnen vapauden, mielihyvän ja onnen hyviä tunteita. Kun inspiraatio iskee ja kirjoittaminen sujuu, varaan sille kaiken mahdollisen ajan ja saatan kirjoittaa aamusta yöhön.
Onneksi läheiset ymmärtävät.
Muistijäljen tekeminen on vaikeinta
̶ Tiranan sydäntä kirjoittaessani kannoin huolta siitä, että sitä luetaan verraten esikoisteokseeni, eikä sitä otettaisi vastaan omana, itsenäisenä teoksenaan. Osin niin kävikin.
Mutta ehkä kirjailijan teosten vertaaminen keskenään ei ole huono asia.
̶ Se on osoitus siitä, että kirjailijan tuotanto muodostaa kokonaisuuden, maailmoja jotka rinnastuvat toisiinsa siksi, että ne syntyvät samasta kynästä, jonka jäljen lukija tunnistaa ja muistaa. Tällaisen muistijäljen tekeminen on kenties haasteellisinta kirjailijan työssä.
̶ Olen sinut sen asian kanssa, että kirjoitan tästä eteenpäin yleisölle, enkä itselleni niin kuin esikoisteostani pitkään kirjoitin, ja se on vain hyvä asia, se on paras asia, ja olen onnellinen siitä, että saan tehdä tätä työtä, että on yleisö jolle kirjoittaa.
Kordelinin säätiö on tukenut Pajtim Statovcin työtä apurahalla.
̶ Saamani rahoitus mahdollisti kokopäiväisen kirjoittamisen ja edesauttoi teokseni valmistumista ilmoittamassani aikataulussa. Luulen, että ilman apurahoituksen tuomaa taloudellista turvaa moni teos jäisi näkemättä päivänvaloa.
teksti: Riitta Gullman