/ Ajankohtaista

Tervetuloa säätiön uuteen verkkopalveluun

Olemme uudistaneet verkkopalvelumme sisällöt, ulkoasun ja toiminnallisuudet.
– Otimme huomioon käyttäjiltä saamamme palautteen ja rakensimme informatiivisen ja helppokäyttöisen sivuston. Toivottavasti olemme onnistuneet tavoitteessamme, toteaa Marita Seitsalo Kordelinin säätiöstä.

Sivusto ensisijaisesti palvelee apurahan hakijoita ja Kordelinin säätiöstä apurahan saaneita. Sivuilla on myös hyödyllistä tietoa säätiön luottamushenkilöille ja sidosryhmille.

Tiedon jäsentelyyn ja sisältöihin, jotka auttavat apurahan hakijoita hakuprosessissa, on kiinnitetty erityistä huomiota.
– Vanhoilla sivuilla esimerkiksi selitettiin miten hakulomake täytetään. Nyt tämä tieto on siirretty pois nettisivuilta varsinaiseen hakulomakkeeseen. Näin hakijan ei tarvitse muistella mitä hakulomakkeen täyttämisestä netissä sanottiin vaan tieto löytyy suoraan hakulomakkeesta, kertoo Seitsalo. Kaiken kaikkiaan haluamme entistä osuvammin kertoa toiminnastamme.

Uudistuksen yhteydessä otimme myös käyttöön Facebookin osana asiakaspalveluamme.

Sivusto toteutettiin yhteistyössä Sirdar Oy:n Jussi Salmion ja Jukka Rautasen sekä Creative Studion graafikko Anni Pärssisen kanssa.

Lisätiedot
Marita Seitsalo
Alfred Kordelinin säätiö
(09) 6840 1234