Tammikuussa 1-31.1.2019 ovat haussa sekä suuret kulttuurihankkeet -apurahat että kaupunki- ja kohderahastojen apurahat. Hakuaika päättyy 31.1.2019 klo 24 Suomen aikaa. Hakemukset jätetään sähköisesti apurahojen verkkopalvelun kautta. Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida. Hakemusta ei voi lähettää säätiölle postitse.
Suuret kulttuurihankkeet -haku
Apuraha on tarkoitettu yhteisöille ja rekisteröidyille yhdistyksille sekä yrityksille. Yksityishenkilöistä koostuva työryhmä voi hakea, vain jos hakijana toimii esimerkiksi yliopisto tai rekisteröity yhdistys. Apurahaa eivät voi hakea yksityishenkilöt. Apuraha voidaan myöntää joko kestoltaan rajattuun tutkimus- ja/tai kulttuurihankkeeseen tai pidempikestoisen toiminnan kehittämiseen. Säätiö voi joko rahoittaa hankkeen kokonaan tai toimia sen päärahoittajana.
Apurahaa voi hakea enintään kahdeksi vuodeksi. Apurahakausi alkaa samana vuonna kun päätös apurahasta on tehty. Säätiön rahoitusosuus hanketta kohden voi vuonna 2019 olla enintään noin 70 000 – 150 000 euroa. Jos hankkeelle myönnetään kaksivuotinen rahoitus, hakemus tehdään erikseen molemmille toimintavuosille.
Lue lisää Suurista kulttuurihankkeista täältä
Kaupunki- ja kohderahastojen haut
Alfred Kordelinin säätiöllä on yhdeksän kaupunkirahastoa ja kuusi kohderahastoa. Sen lisäksi, että rahastot toteuttavat säätiön tarkoitusta, jokaisella rahastolla on oma paikallinen tehtävänsä. Apurahahakemus lähetetään apurahojen verkkopalvelussa. Rahastojen asiamiehet antavat lisätietoja rahastosta. Lue lisää Kordelinin säätiön rahastoista täältä
Vuonna 2019 apurahaa voi hakea seuraavista rahastoista:
Lappeenrannan rahasto
Nokian kaupungin rahasto
Raahen rahasto
Rauman rahasto
Savonlinnan rahasto
Seinäjoen rahasto
Gust. Kompan rahasto
Helinä Wähän rahasto
Lisätiedot
Alfred Kordelinin säätiö
toimisto(at)kordelin.fi
Puhelin (09) 6840 1200